Hill on tehnyt seuraavan listan, sillä hyvän johtajan kannattaa tarkkailla itseään huomatakseen miten ei pidä toimia. Hill on seurannut menestyviä yrittäjiä ja tunnistanut heissä yhteisiä piirteitä. Hän on myös samalla pannut merkille mokia, jotka usein johtavat hyvänkin idean kaatumiseen, mikäli yritysjohtaja ei kiinnitä huomiota omaan toimintaansa. Kun käyt läpi tätä listaa, mieti samalla onko sinun esimiehelläsi näitä ongelmia, tai onko omassa johtamistaidossasi listassa mainittuja puutteita, joita sinun on mahdollista korjata.
1. Kyvyttömyys organisoida yksityiskohtia. Tehokas johtajuus edellyttää yksityiskohtien organisoimista ja hallintaa. Jos johtaja tai alainen sanoo olevansa 'liian kiireinen' hoitamaan asian, joka hänelle kuuluu, silloin hän tunnustaa riittämättömyytensä.
2. Haluttomuus suorittaa vähäpätöisiä tehtäviä. Suuret johtajat ovat valmiita, tilanteen niin vaatiessa, myös suorittamaan tehtäviä, joita he edellyttävät muilta.
3. Odotukset, että heille maksetaan siitä, mitä he tietävät eikä siitä mitä he tiedollaan tekevät.
4. Pelko kilpailutilanteesta alaisten kanssa. Mikäli johtajalla on pelko, että joku hänen alaisistaan ottaa hänen paikkansa, tämä todennäköisesti tulee myös tapahtumaan. Pätevä johtaja ymmärtää asiantuntijoiden arvon, niin että hän kykenee heidän avullaan hallitsemaan kaikkia osa-alueita.
5. Mielikuvituksen puute. Ilman mielikuvitusta johtaja ei kykene arvioimaan tulevaa ja tekemään ajoissa suunnitelmia sen varalle.
6. Itsekkyys. Johtaja, joka ottaa itselleen kaiken kunnian alaistensa tekemästä työstä, ei saa hyväksyntää alaisiltaan. Todellinen johtaja antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä, sillä hän tietää että se merkitsee enemmän kuin rahallinen korvaus.
7. Kohtuuttomuus. Kohtuutonta johtajaa ei arvosteta, se tuhoaa kestävyyden ja energisyyden kaikilta, jotka joutuvat sitä sietämään.
8. Lojaalittomuus. Johtaja, joka ei ole uskollinen yritysidealle, liikekumppaneille, häntä ylempänä oleville sekä häntä alempana oleville, ei voi pitkään säilyttää johtajan asemaa. Lojaalisuuden puute on suurin syy epäonnistumiseen elämän polulla.
9. Mieltymys johtajuuden auktoriteettiin. Tehokas johtaja rohkaisee ja kannustaa, sen sijaan että kylväisi pelkoa alaisiinsa. Todellisen johtajan ei tarvitse korostaa asemaansa paitsi olemalla sympaattinen, ymmärtävä, reilu ja näyttämällä että hän osaa työnsä.
10. Mieltymys titteleihin. Pätevä johtaja ei kaipaa titteleitä saadakseen kunnioitusta alaisiltaan. Todellisen johtajan ovi on avoinna kaikille ja hänen työpisteensä ei ole hänen asemaansa korostava tai mahtaileva.
Mikä tahansa edellä luetelluista johtaa epäonnistumiseen johtajana. Opiskele lista tarkoin, jos haluat johtajaksi ja varmista ettet sorru näihin virheisiin.
Hill mainitsee muutamia aloja, joilla uudenlainen johtaja voi luoda merkityksellisen uran. Nämä esimerkit ovat jo hieman vanhentuneita, joten en listaa niitä tässä, mutta edelleen pitää paikkansa Hillin toteamus, että maailma muuttuu nopeasti ja tarjoaa uusia tilaisuuksia päteville johtajille. Hän antaa vinkkejä markkinointikeinoihin, mutta voimme ymmärtää että se mikä oli uudistuksellista ja rohkeaa 1940-luvulla on jo aikansa elänyt.
Seuraavalla kerralla kerron Hillin ajatuksista hyvä työpaikan saamiseksi sekä työnantajan ja työntekijän suhteesta, jossa molempien tehtävänä on palvella asiakaskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti