"Olet oppinut, että kaikki mitä ihminen luo tai hankkii itselleen alkaa toiveesta, halusta. Halu on ensimmäinen askel mielikuvituksen työpajaan, jossa suunnitelmat luodaanja järjestellään", aloittaa Hill kirjansa kuudennen kappaleen.
Katsoin eilen Enbusken ohjelmaa, jossa käsiteltiin filosofian merkitystä. Mieleen jäi filosofin kommentti että mielikuvitus on rajaton, mutta mahdollisuudet ovat rajallisia ja tästä seuraa ihmisen ahdistus, koska hän ei voi saavuttaa mitä mielikuvituksessaan haluaa. Onhan totta että joidenkin toiveiden toteutumisen esteenä on yksinkertaisesti fysiikan lait, mutta mielestäni juuri tuollainen ajattleutapa nujertaa sinnikkyyden ja toivon.
Kappaleessa kaksi Hill neuvoi meitä ottamaan kuusi käytännön askelta lähtiessämme muuttamaan toivetta todellisuudeksi. Yksi näistä askeleista oli selkeän suunnitelman luominen.
Seuraavassa Hill listaa käytännöllisen suunnitelman vaiheet:
1. Muodosta ryhmä niin monen ihmisen kanssa kuin mitä tarvitset luodaksesi ja toteuttaaksesi suunnitelmasi. Käytä hyväksesi Master Mind -periaatetta.
2. Ennen Master Mind -ryhmän kokoamista, mieti mitä etua ja arvokasta hyötyä voit tarjota ryhmän jäsenille vastikkeeksi yhteistyöstä.
3. Järjestä tapaaminen Master Mind -ryhmän kanssa kerran viikossa tai jos mahdollista, vielä useammin kunnes olette saaneet aikaan täydellisen suunnitelman tavoitteen toteuttamiseksi.
4. Säilytä todellinen harmonia kaikkien ryhmän jäsenten kesken, sillä muuten suunnitelma epäonnistuu.
Muista aina nämä tosiseikat:
1. Olet sitoutunut tehtäcään, jolla on sinulle suuri merkitys. Varmistaaksesi menestyksesi, sinulla on oltava aukottomat suunnitelmat.
2. Hyödynnä ryhmäsi jäsenten kokemus, koulutus, synnynnäiset kyvyt ja mielikuvitus. Tätä menetelmää ovat käyttäneet kaikki menestyneet ihmiset.
Hill haluaa jälleen muistuttaa, ettei kenelläkään yksin ole kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia, joita tarvitaan menestymiseen. Jokainen suunnitelma, jonka otat käyttöön on tehtävä yhteisymmärryksessä kaikkien Master Mind -ryhmäläisten kanssa. Jos ensimmäinen suunnitelma ei toimi, ota käyttöön uusi, niin kauan kunnes läydät toimivan suunnitelman. Tässä kohtaa monet epäonnistuvat, sillä heiltä puuttuu sinnikkkyyttä korvata huonot suunnitelmat uusilla. kukaan ei voi onnistua toteuttamaan tavoitteitaan ilman käytännöllistä ja toimivaa suunnitelmaa.
"Pidä tämä mielessäsi ja muista, että jos suunnitelmasi epäonnistuu, se ei ole lopullista epäonnistumista vaan tarkoittaa ainoastaan, että suunnitelmasi ei ollut aukoton. Edison 'epäonnistui' kymmenen tuhatta kertaa ennen kuin onnistui kehittämään hehkulampun. Tilapäinen epäonnistuminen merkitsee vain yhtä asiaa - suunnitelmassa oli jotain vikaa.
Miljoonat ihmiset kulkevat läpi elämänsä köyhyydessä ja kurjuudessa, koska heillä ei ole hyvää suunnitelmaa."
"Saavutuksesti ovat verrannollisia suunnitelmasi erinomaisuuteen." Kun katsomme menestyneiden ihmisten elämää, näemme usein vain heidän saavutuksensa ja unohdamme että he ovat epäonnistuneet monta kertaa, kunnes ovat saaneet aikaa oikean, aukottoman suunnitelman. Hill mainitsee esimerkkeinä useita miljonäärejä, jotka ovat useaan otteeseen menettänyt suuren osan omaisuudestaan talouselämän muutosten vuoksi, mutta kokemusten kautta he ovat tehneet uuden suunnitelman ja nousseet jaloilleen.
"Jos luovutat ennen kuin olet saavuttanut tavoitteesi, olet 'luovuttaja'. Luovuttaja ei koskaan voita ja voittaja ei koskaan luovuta."
Hill ehdottaa että kirjoitat tämän lauseen suurilla kirjaimilla paperille ja kiinnität sen paikkaan, josta näet sen joka aamu ja ilta. Siinä vaiheessa kun huomaat että nykyinen suunnitelmasi ei tuota toivottua tulosta, tarvitset kannustusta jatkaaksesi ja em. kaltaiset voimalauseet ovat silloin käyttökelpoisia. On niin helppoa lohduttaa itseään epäonnistumisen jälkeen sanomalla että 'tuo tie ei varmaan ollutkaan minua varten, miksi tuhlaisin aikaani enempää koska voin tehdä jotain muuta'. Silloin kannattaa miettiä, miksi alunperin ryhdyit tavoittelemaan juuri tuota asiaa. Ja jos halu ja innostus asiaa kohtaan ovat edellen olemassa, tiedät että tie on oikea eikä ole aika luovuttaa vaan sinnikkäästi tehdä uusi suunnitelma.
Tähän sopiikin ehdotus Wayne Dyerin vasta suomennettuun kirjaan tutustumiseksi "Ei enää selityksiä".
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Kuinka mielikuvitus muutetaan käytännön teoiksi
Hyvää uutta vuotta 2011 lukijani. Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikamoinen tovi. Loppuvuoden käytin aktiivisesti siirtämällä käytännön elämään Napoleon Hillin oppeja. Olen tehnyt mielikuvaharjoituksia ja opetellut pois negatiivisesta ajattelusta tavoitteideni saavuttamiseksi. Ja yllätyksekseni olen saanut useita tilaisuuksia, jotka ovat vieneet minua eteenpäin unelmani toteuttamiseksi. Elämääni on myös ilmestynyt kuin tyhjästä uusia ihmisia, jotka kannustavat ja inspiroivat minua uskomaan itseeni ja unelmaani. Näissä merkeissä jatkan entistä innokkaammin Hillin ajatusten jakamista kanssanne.
Edellisellä kerralla pohdimme mielikuvituksen voimaa ja sitä miten ideat syntyvät. Ideat ovat kaiken menestyksen alku. Ideat ovat mielikuvituksen tuotetta. Esimerkkinä Hill kertoo tarinan Coca-Colan synnystä, joka sai alkunsa erään apteekkarin ideasta. Toinen tarina kertoo papista ja opettajasta, joka halusi saada aikaan koulun, jossa periaatteena oli oppia tekemisen kautta. Kahden vuoden ajan hän mietti, miten saisi kasaan riittävän summan rahaa koulun perustamiseksi. Lopulta hän totesi että miettiminen ei johda mihinkään ja teki päätöksen saada rahat kasaan viikossa. Hän laittoi paikallislehteen ilmoituksen pitävänsä seuraavan sunnuntain saarnan aiheesta: Mitä tekisit miljoonalla dollarilla. Edeltävänä iltana tuo pappi näki mielessään omistavansa miljoona dollaria. Saarnassaan hän kertoi yleisölleen miten hän miljoonalla dollarilla perustaisi koulun, jossa nuoret oppisivat asiat tekemisen kautta ja samalla kehittäisivät luovaa ajatteluaan. Saarnaa kuuntelemassa oli rikas liikemies Phillip D. Armour, joka uskoi papin unelmaan ja lupasi antaa rahat koulun perustamiseen.
"Huomaa että näille kahdelle miehelle oli yhteistä se, että he uskoivat mahdollisuuteen muuttaa ideat rahaksi kun päätös ja suunnitelma olivat selkeät."
Ja nyt tulee toteamus, joka meidän suomalaisten on kenties vaikea hyväksyä: "Jos kuulut niihin ihmisiin, jotka uskovat että vain kovalla työllä ja rehellisyydellä saavutetaan menestystä, unohda se! Se ei ole totta! Kun rikkaudet tulevat suurina määrinä, ne eivät milloinkaan tule kovan työn tuloksena." Näin sanoo Hill. Mietitäänpä tätä hetki. Meidät on kasvatettu uskomaan että vain kova, rehellinen työ kannattaa, 'otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman' jne.
Menestystarinat, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, alkavat päivänä, jolloin upean idean keksijä kohtaa upean idean myyjän ja he alkavat työskennellä yhdessä. Hill myöntää että oli onnekas sattuma Andrew Garnegien pyytäessä häntä keräämään tietoa menestyneistä ihmisistä. Sinä päivänä Garnegie istutti Hillin mieleen idean menestyksen filosofian järjestämisestä periaatteiksi. Kesti kuitenkin 25 vuotta ennenkuin työ oli tehty. Oli ainoastaan Hillin itsensä ansiota että hän uskoi tähän ideaan, halusi saavuttaa tavoitteen eikä luovuttanut ennen kuin työ oli valmis. Palava halu auttoi häntä kestämään pettymyksiä, epäilyjä, ajoittaisia tappiota, kritiikkiä ja jatkuvaa muistutusta että työ oli pelkkää ajanhukkaa. Idean kuultuaan Hill antoi sille elämän ja toiminnan ja ohjaili sitä kunnes jonkin ajan kuluttua idea vahvistui itsessään ja lakaisi tieltään kaikki esteet.
"Miljoonat ihmiset odottavat koko elämänsä onnellista sattumaa." Lottovoittoa tavoitellaan lauantai-iltaisin. Se saattaa joskus osua kohdalle, mutta sen varaan ei kannata laskea. Sinä et juurikaan voi vaikuttaa siihen osuuko se juuri sinun kohdallesi.
"Rikkaudet tulevat, jos ne lainkaan tulevat, täsmällisen pyynnön tuloksena, pyynnön joka perustuu täsmällisiin periaatteisiin, ei sattumaan tai onneen. Yksinkertaisesti sanotttuna, idea on ajatusimpulssi, joka saa aikaan toimintaa, jonka on käynnistänyt mielikuvitus. Kaikki huippumyyjät tietävät, että jos tavara ei myy, niin ideat myyvät. Tavallinen myyntimies ei tiedä tätä, siksi hän ei olekaan huippumyyjä. Kustantaja, joka ei saanut joitain kirjoja myytyä, ymmärsi, että ihmiset eivät useinkaan tee ostopäätöstä kirjan sisällön takia vaan kirjan otsikon perusteella. Vaihtamalla huonosti menestyvän kirjan nimen, hän sain myytyä miljoonia kappaleita." Loistava idea, mielikuvitusta oli käytetty luovalla tavalla!
Hillin aikana oli haastavaa saada aikaan myyviä radiomainoksia ihmisille, jotka olivat tottuneet näkemään mainoksia elokuvien yhteydessä. Mainostajat ovat jatkuvasti uusien haasteiden edessä ja parhaat ideat ovat aina ne, jotka tehokkaimmin ruokkivat ihmisten mielikuvitusta. Nykyihmisellä on käytettävissään omassa kodissaan välineet sosiaalisen median kautta. Facebookin, twitterin tai blogien merkitystä mainonnan, markkinoinnin ja ideoiden levittäjinä ei voida enää vähätellä saati sivuuttaa.
Ideat ovat aineettomia voimia, mutta niissä on enemmän voimaa kuin fyysisillä aivoilla, joista ideat alun perin syntyivät. Niillä on voimaa säilyä ja elää edelleen senkin jälkeen kun aivot, jotka idean synnyttivät ovat muuttuneet mullaksi.

Tunnisteet:
coca-cola,
haaste,
idea,
mainostaminen,
mielikuvitus,
päätös,
rikkaudet,
sattuma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)