Menestystietoisuus

Napoleon Hill kirjoitti kirjansa Think and Grow Rich vuonna 1937. Hän muistuttaa siinä ihmisten mieliin vuoden -29 pörssiromahduksen ja sitä seuranneen taloudellisen taantuman. Kun Roosevelt valittiin presidentiksi vuonna -32 hän teki huomattavia taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joita kutsuttiin nimellä New Deal. Hän selitti laman johtuvan siitä, että yksityiset ja yritykset eivät uskaltaneet kuluttaa. Rooseveltin presidenttikauden alettua pelko hiljalleen väistyi ja muuttui luottamukseksi parempiin aikoihin.

"Kiinnitä tähän erityistä huomiota", kehoittaa Hill, "sillä heti, kun ymmärrät tämän ajattelutavan periaatteen ja ryhdyt toimimaan sen mukaisesti, taloudellinen tilanteesi kohenee ja kaikki mihin ryhdyt, tulee kehittymän sinun parhaaksesi." Mahdotonta? "Ei lainkaan", vakuuttaa Hill.

"Menestys tulee heille, jotka ovat menestystietoisia", kirjoittaa Napoleon Hill. "Epäonnistuminen seuraa heitä, jotka sallivat itsensä tulla tietoisiksi epäonnistumisestaan."

Mielenkiiintoinen ajatus! Hillin yhtenä tarkoituksena on auttaa ihmisiä oppimaan kuinka epäonnistumistietoisuus muutetaan menestystietoisuudeksi. Liian usein ihmiset sanovat uusien haasteiden edessä: "se on mahdotonta."

Liian monilla on myös tapana mitata kaikkea ja kaikkia, omien käsitystensä ja uskomustensa mittarilla. Joku saattaa lukea tätä kirjaa ja miettiä ettei kukaan voi ajatella ja tulla rikkaaksi. He eivät kykene ajattelemaan rikkauksia, sillä heidän ajattelutapansa ovat kiinni köyhyydessä, haluamisessa, epätoivossa, epäonnistumisissa ja tappiossa. Me kieltäydymme uskomasta sitä, mitä emme ymmärrä. Me tyhmyyksissämme ajattelemme että rajoittuneisuutemme on sopiva mittari mahdollisuuksien mittaamiseen."

Hill ottaa esimerkiksi Henry Fordin, jonka saavutuksia ihmiset aikoinaan seurasivat. He kadehtivat hänen hyvää onneaan, nerokkuuttaan tai mitä he milloinkin pitivät Fordin omaisuuden lähteenä. Ehkä yksi tuhannesta ymmärsi Fordin menestyksen salaisuuden, mutta eivät kehdanneet sanoa sitä ääneen, koska se oli niin yksinkertaisen ilmeinen.

"Kun Henry Ford päätti rakentaa ensimmäisen V8-moottorinsa, hän esitteli ajatuksensa v-kirjaimen muotoon sijoitetusta kahdeksan sylinterisestä polttomoottorista insinööreilleen. Insinöörit tekivät piirustukset Fordin suunnitelmien mukaan, mutta sanoivat että sen rakentaminen olisi mahdotonta.
"Rakentakaa se silti", sanoi Ford. "Mutta", insinöörit vastasivat, "se on mahdotonta."
Ford ei antanut periksi vaan määräsi miehet tekemään töitä kunnes moottorin rakentaminen onnistuisi. Kuukausia kului eikä mitään saatu aikaiseksi. Ford ei antanut heidän luovuttaa, ja lopulta, kuin ihmeen kaupalla, he onnistuivat rakentamaan V8:n.

Miten usein olen itsekin luovuttanut ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen, olipa kyseessä sitten opiskelupaikan hakeminen, kiinnostavan ihmisen huomion herättäminen tai työpaikan haku. Olen uskonut ensimmäistä ajatusta, joka on seurannut epäonnistumistani: "tämä ei taida olla minua varten." Toisaalta taas yrittämällä uudestaan ja uudestaan olen onnistunut paikkaamaan polkupyörän kumin, tekemään autokaupat, osumaan napakymppiin jousellani.

Ovatko tilanteet, joilla olisi suurempaa elämää mullistavaa merkitystä, kuitenkin sen verran pelottavampia, että luopumiseen liittyy ajatus siitä että en ole noiden asioiden arvoinen, en ole riittävän hyvä. Olenko oppinut uskomaan että en itse voi vaikuttaa noissa tilanteissa?

Mitä arvelet lukijani, anybody there?, miksi luovumme unelmistamme toisinaan liian helposti? Miten sinä rohkaiset ja kannustat itseäsi tai ystävääsi epäonnistumisen jälkeen yrittämään uudelleen?