Mitä yhteistä on menestyneillä ihmisillä? Heillä, jotka Hillin mukaan ovat löytäneet salaisuuden tai joille se on kerrottu ja jotka ovat osanneet käyttää sitä oikein? Miten menestys tai rikkaus oikeastaan määritellään? Sanotaan, ettei raha tee onnelliseksi, joten pelkästään maallisen mammonan ja rikkauksien tavoittelu ei voi olla päämäärä, jota Hill 25 vuoden ajan tutki. Yksi yhteinen piirre tämän päivän monilla miljonääreillä ja miljardööreillä on, he nimittäin antavat huomattavia määriä rahaa hyväntekeväisyyteen. Näin ovat tehneet mm. Bill Gates, Michael Jackson, Elton John, Donald Trump, menestyneet elokuvatähdet, englantilainen supermarket- ja kuntosalimiljonääri Albert Gubay ja monet muut, todennäköisesti myös monet suomalaiset taloudellisesti menestyneet tai rikkautensa perineet suomalaiset. Näin teki myös Andrew Carnegie.
Napoleon Hill kirjoittaa esipuheessaan näin: 'Ominaista tälle salaisuudelle on, että jokainen joka joskus on saanut tietää siitä ja on käyttänyt sitä, elää jatkossakin menestyksen ympäröimänä.' Opetetaanko salaisuuden reseptiä peruskouluissa, korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa valmistellaan nuoria työelämään? Ei minun tietääkseni. Opetetaan kyllä käytännön aineita ja teorioita, mutta mitä vaadittaisiin, että nuoret saisivat parhaat mahdolliset onnistumisen ja menestymisen ohjeet? Onko opettajilla tietoa siitä kuinka henkilökohtaisia kykyjä ja taitoja voidaan käyttää menestyksekkään elämän luomiseen? Onko opettajilla ja professoreilla valmiuksia rohkaista nuoria uskomaan itseensä? Onko opettajilla ymmärtämystä ja laajakatseisuutta nähdä nuoren potentiaaliset mahdollisuudet kohti menestystä? Ehkä pitääkin kysyä, jääkö opettaja, joka on löytänyt menestyksen salaisuuden, opettajaksi? Haluan ajatella, että sellaisiakin opettajia on, edes sivutoimisia. Liian moni nuori lähtee koulusta tai päättää jatko-opintonsa kädessään todistus, jossa on loistavat arvosanat ja pää täynnä teoriatietoa, mutta silti vain vähän tietoa siitä, keitä he oikeastaan ovat, mitä he todella elämältään haluavat ja mihin kaikkeen he pystyvätkään, jos uskovat itseensä ja unelmiinsa.
'Salaisuus on yhtä arvokas kaikille, jotka ovat sille vastaanottavaisia', kirjoittaa Hill. 'Koulutuksella ei ole mitään merkitystä. Salaisuutta ei voi jakaa mistään hinnasta sellaisen kanssa, joka ei tietoisesti hae sitä. Sitä ei voi antaa eteenpäin, eikä ostaa rahalla, koska se koostuu kahdesta osasta. Toinen osa on jo heillä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan toisenkin osan.'
Eli vaikka joku haluaisi jakaa eteenpäin rikkauden salaisuuden, joko henkisen tai aineellisen rikkauden, eivät kaikki sitä siitä huolimatta ymmärrä. Zen-buddhalainen sanonta kuuluukin: kun oppilas on valmis, ilmestyy opettaja.
'Rikkaudet ovat jokaisen ulottuvilla ja sinusta voi tulla mitä tahansa. Raha, kuuluisuus, arvostus ja onni ovat asioita, joita jokainen joka on vastaanottavainen ja on tehnyt päätöksen saavuttaakseen ne, tulee myös ne saavuttamaan.'
'Sinulla pitäisi olla vastaus tähän, kun olet lukenut kirjan loppuun, lupaa Napoleon Hill. 'Sen voi löytää ensimmäisestä kappaleesta tai viimeiseltä sivulta.'
Mitä mieltä olet, voisiko menestyksen ja onnen salaisuutta opettaa kouluissa?
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Andrew Carnegie
Napoleon Hillille tarjoutui tilaisuus tutustua aikansa menestyneimpien liikemiesten ja-naisten elämään. Tämän tilaisuuden tarjosi hänelle siis Andrew Carnegie. Mutta kuka tämä amerikkalaisille ehkä päivänselvä henkilö, oikeastaan oli? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen Carnegie Hall ja terästeollisuus. Tarkistan wikipediasta:
"Andrew Carnegie syntyi 25.11.1835 Dunfermlinessä, Skotlannissa ja kuoli 11.8.1919 Lenoxissa Massachusettsissa. Hän oli menestynyt liikemies ja hyväntekeväisyyden harrastaja. Hän rikastui perustamansa Carnegie Steel Company -teräsyrityksen kautta ja lahjoitti myöhemmin suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen perustamalla kirjastoja, kouluja ja yliopistoja. Andrew Carnegie myi omistamansa teräs- ja rautateollisuusyhtiöt J.P.Morganille ja he perustivat United States Steel -yhtiön vuonna 1901.
Carnegie Hall on konserttitalo Manhattanilla, New Yorkissa. Se sijaitsee 57th Streetin ja Seventh Avenuen kulmauksessa. Carnegien vuonna 1890 rakennuttama konserttitalo on yksi merkittävimmistä rakennuksista Yhdysvalloissa, ei ainoastaan rakennuksen kauneuden ja historian, vaan myös sen hienon akustiikan takia."
Hyvä, nyt tiedämme kuka oli mies Napoleon Hillin takana. Carnegie tarjosi Hillille tutkimustyötä, johon kuluisi aikaa parikymmentä vuotta. Hänen tulisi seurata menestyneiden liikemiesten elämää, haastatella heitä ja selvittää kuinka he olivat rikkautensa luoneet. Tämän tehtyään Hillin tulisi testata havaintonsa ja kirjoittaa ohjeet kirjaksi, jotta tätä menestymisen salaisuutta voisivat myös mahdollisimman monet hyödyntää.
En ihmettele, että Napoleon tarttui tilaisuuteen. Carnegie rahoittaisi tutkimuksen, Napoleonin elämän ja hänen matkansa ympäri Amerikkaa. Carnegie ei kertonut Hillille menestymisen salaisuutta, vaikka ilmiselvästi sen itse tiesi, eikä sitä kirjassakaan kerrota suoraan, sillä kuten Hill toteaa, "se toimii tehokkaimmin, jos sen jättää näkyväksi niille, jotka ovat valmiita löytämään sen".
Juuri tuo viimeinen lause sai minut jatkamaan kirjan lukemista innokkaasti. Tuntui kuin lähtisin aarteenetsintään kirjan sivuille. Löytäisinkö minä Salaisuuden?

perjantai 18. kesäkuuta 2010
Kuka oli Napoleon Hill
Amerikkalainen kirjailija Napoleon Hill (s.26.10.1883, k.8.11.1970) oli ensimmäisiä, jotka julkaisivat modernia henkilökohtaisen kasvuun luokiteltavaa kirjallisuuden lajia. Hänen kuuluisin kirjansa 'Think and Grow Rich', on yksi kaikkien aikojen myydympiä kirjoja. Hill tutkii teoksissaan henkiökohtaisten uskomusten voimaa ja niiden vaikutusta menestymiseen. Hänestä tuli Frankl D. Rooseveltin neuvonantaja vuosina 1933-36. "Sen mitä voit kuvitella ja uskoa, voit myös saavuttaa" on yksi Hill'n tunnuslauseista. Kuinka saavutukset lopulta ilmenevät ja mikä on se kaava tai resepti, joka tuo menestyksen keskivertoihmisen ulottuville, on Hillin kirjojen keskeinen sanoma.
Napoleon Hillin virallisen elämäkerran kirjoittajan, Tom Butler-Bowdonin, mukaan Hill syntyi köyhässä yhden huoneen asunnossa Appalachian'issa Pound'in kaupungissa kaakkois-Virginiassa. Hillin äiti kuoli Napoleonin ollessa vasta 9-vuotias ja hänen isänsä meni uusiin naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. 15-vuotiaana Hill aloitti reportterina Wise Countyn pikkukaupungin paikallislehdessä ja käytti reportterina ansaitsemansa rahat lakiopiston sisäänkirjoittautumismaksuun, mutta joutuu myöhemmin keskeyttämään opintonsa rahan puutteessa, kerrotaan hänen elämänkerrassaan.
Käännekohta Napoleon Hillin kirjoittajan uralla tapahtui vuonna 1908 kun hänelle tarjottiin tilaisuutta kirjoittaa lehtiartikkeli kuuluisista miehistä. Hän sopi tapaamisen teollisuusmies Andrew Carnegie'n kanssa, joka oli tuohon aikaan yksi maailman vaikutusvaltaisimmista miehistä. Carnegie uskoi olevan mahdollista määritellä menestys yksinkertaiseen muotoon, ja tämä oli mahdollista kenen tahansa toteuttaa. Hill teki Carnegie'iin vaikutuksen ja tämä tiedusteli olisiko Hill kiinnostunut keräämään tätä tietoa haastattelemalla yli 500 menestynyttä miestä ja naista, joista moni oli miljonäärejä, ja julkaisemaan kirjan jossa paljastettaisiin tämä menestymisen resepti. Kaikki hänen kulunsa maksettaisiin.
Ollaanko tässä nyt Salaisuuksien jäljillä?

torstai 17. kesäkuuta 2010
Vetovoiman laki ja ajatuksen voima
Vetovoimanlaki ja ajatuksen keskittäminen siihen mitä haluaa, terveyttä, rahaa, rakkautta, ovat ikiaikaisia totuuksia vanhoissa kulttuureissa. Meillä länsimaalaisilla on vain ollut niin kiire valloittaa uusia maita, kehittää teollisuutta, pitää kansa kurissa ja nuhteessa, että nämä luonnonlait, joita luonnonvoimiin uskovat esi-isämme kyllä ymmärsivät ja kunnioittivat, unohtuivat. Nyt uusi sukupolvi sujauttaa kiiltävän pienen levyn DVD-laitteeseensa ja katsoo puolen seinän kokoisesta taulutelevisiosta elokuvaa 'Secret' ja innostuu siitä että joku australialainen nainen on onnistunut paljastamaan onnen ja menestyksen salaisuuden ja tämä kaikki on nyt jokaisen ulottuvilla! Eikä ketään enää polteta roviolla sen takia.
Kun elokuva 'Secret' ensin nettielokuvana, sitten DVD:nä ja kirjana levisi maailmalle, toi se nämä vanhat viisaudet monien niidenkin ulottuville, jotka eivät tähän mennessä olleet kiinnostuneet esoteerisistä tieteistä tai näkymättömästä maailmasta ympärillämme. Secret on tehnyt tehtävänsä, tietoisuus on levinnyt, ja nekin jotka näistä asioista ovat jo vuosikymmeniä koulutuksissaan ja seminaareissa puhuneet, ovat saaneet uusia kuulijoita.
Uskon että tässä ajassa on mahdollisuudet uudelle henkiselle tietoisuudelle. Olemme valmiita vastaanottamaan asioita, joita edellisten sukupolvien piti käsitellä salassa, suljettujen ovien takana, piilossa niiltä, joita hallitsi pelko tuntematonta kohtaan.
Napoleon Hill tutki 25 vuoden ajan yli 500 menestynyttä amerikkalaista miestä. Hän sai todeta että näillä liikemiehillä (ja muutamalla naisella) oli useita yhteisiä piirteitä suhtautumisessaan itseensä, menestykseen ja elämäntehtävänsä löytämiseen.
Lähden lukemaan kirjaa kanssanne aivan alusta, haluan löytää kirjan ytimen, unohtamatta kuitenkaan että kirja on kirjoitettu aikana, jolloin naisen tehtävä oli hoitaa koti, tukea miestään ja toivoa että jonain päivänä näiden miesten tyttäret tulisivat menestymään isiensä oppien mukaisesti.
Mitä mieltä olet, onko onnellinen elämä riippuvainen siitä että uskomme ansaitsevamme sen?
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Lukumatka alkaa
Lähde kanssani Napoleon Hillin, vuonna 1938 julkaiseman kirjan "Think and Grow Rich" seurassa lukumatkalle kuvittelemisen ja uskomisen voimalla toteutettujen menestystarinoiden juurille. Haluan ottaa selvää miksi minut ohjattiin tämän kirjan äärelle muutama vuosi sitten. Haluan myös käytännössä testata kirjan oppeja. Onko menestyminen, onnistuminen ja unelmien toteuttaminen todellakin kiinni vain siitä uskommeko nämä asiat todeksi?
Kun muutama vuosikymmen taaksepäin luin Louise Hay'n kirjaa "Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi", se tuntui kovin kepeältä ohjenuoralta omien kasvukipujeni ja ihmissuhdeongelmieni keskellä. Minäkö olisin toistanut peilin edessä päivittäin: "Minä rakastan sinua, olet tärkeä ihminen?" Jotain erikoista voimaa noissa Louisen affirmaatioissa kuitenkin on ollut, koska kirja ja sen opit eivät vuosienkaan kuluessa unohtuneet, vaan vaikeina aikoina nousivat mielen sopukoista lohduttamaan ja rohkaisemaan.
Vai ovatko sittenkin kyseessä jotkut suuremmat voimat, jotka saavat meidät toimimaan kuin automaattiohjauksella tilanteissa, joissa on tehtävä vaikeita valintoja tai jatkettava vain eteenpäin, vaikka mielessä käy ajatus, että helpompi olisi luovuttaa, heittää koko eloonjäämiskamppailu ja ihmisenä kasvaminen sikseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)