lauantai 27. marraskuuta 2010

5. Askel; Mielikuvitus (Imagination)

"Mielikuvitus on kuin työpaja, jossa kaikki suunnitelmat työstetään. Impulsseille, halulle syntyy muoto ja käytännön tekeminen."
"Sanotaan, että kaiken minkä ihminen voi kuvitella, hän voi myös toteuttaa."
Tämä on yksi Hillin useimmin siteeratuista lauseista.
Hill totesi vuonna 1938, että viimeisen 50 vuoden aikana ihminen on mielikuvituksensa avulla kyennyt valjastamaan enemmän luonnon voimia käyttöönsä kuin koko aiemman historiansa aikana. Tuota aikaa kutsutaankin teollisen vallankumouksen ajaksi. Siitä lähtien kehitys on vain kiihtynyt ja uudet teknologiset keksinnöt korvaavat uusia ennenkuin niitä on edes ehditty kuluttaa loppuun. Hill ylistää ihmisen kykyä lentää ja matkustaa junalla jopa 300 km/h. Hän ennustaa että pian on mahdollista syödä aamiaista New Yorkissa ja lounasta San Fraciscossa saman päivän aikana. Kuten huomaamme, Hillin maailmankuva oli aika Amerikka-keskeinen. Hieman enemmän mielikuvitusta ja hän olisi voinut ennustaa lentävänsä syömään aamiaista Pariisiin ja illallista Tokioon.

"Ihmisen rajoittuneisuus on kiinni vain hänen kyvystään kehittää ja käyttää mielikuvitustaan."

"Mielikuvitus voidaan jakaa kahteen tyyppiin, synteettiseen ja luovaan. Synteettinen mielikuvitus järjestelee vanhoja ideoita, yhteyksiä ja suunnitelmia uuteen järjestykseen. Synteettinen mielikuvitus ei luo mitään uutta, sen materiaalina on kokemus, koulutus ja havainnot, jotka sille on syötetty.
Luovan mielikuvituksen kautta taas ihmisellä on suora yhteys Korkeampaan Todellisuuteen. Tämän ominaisuuden kautta vastaanotetaan aavistuksia ja inspiraatioita. Tämän ominaisuuden kautta tulevat uudet ideat. Luovan mielikuvituksen avulla myös vastaanotetaan ajatusvärähtelyjä muilta ihmisiltä. Luova mielikuvitus mahdollistaa virittäytymisen ja kommunikoinnin muiden ihmisten alitajunnan kanssa."


"Luova mielikuvitus toimii automaattisesti, jäljempänä selitettävällä tavalla. Tämä ominaisuus toimii ainoastaan silloin kun tietoinen mieli värähtelee erityisen nopealla taajuudella, esimerkiksi kun sitä stimuloidaan voimakkaan halun aikaansaaman tunteen kautta. Luovuus lisääntyy ja tulee sitä herkemmäksi mitä enemmän se vastaanottaa tietoisesta mielestä tulevia impulsseja."
"Pidä mielessäsi, kun noudatat näitä periaatteita", Hill muistuttaa, "että toiveen esittäminen ei muuta sitä todellisuudeksi. Toiveet toteutuvat kun hallitset periaatteet, olet sisäistänyt ne ja osaat hyödyntää niitä."
"Liike-elämässä, teollisuudessa, talouselämässä ja taiteessa menestyneet ihmiset ovat oppineet käyttämään luovaa mielikuvitustaan toteuttaakseen tavoitteitaan. Sekä synteettinen että luova mielikuvitus herkistyy, mitä enemmän sitä käytetään, aivan kuten kehon lihakset kehittyvät kun niitä treenataan säännöllisesti."

"Halu on vain ajatus, impulssi. Se on epämääräinen ja hetkellinen. Se on abstraktinen ja arvoton niin kauan kunnes se on muutettu fyysiseen muotoon. Vaikka synteettistä mielikuvitusta käytetään useimmin, on ymmärrettävä että toiveiden muuttaminen todellisuudeksi vaatii myös luovan mielikuvituksen käyttöä. Luovuutesi on saattanut heikentyä käytön puutteessa, mutta tämä ominaisuus ei silti katoa mihinkään", vakuuttaa Hill.
Jokaisella olisi siis mahdollisuudet kehittää mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja, laitteita ja taideteoksia, mikäli heitä rohkaistaisiin käyttämään aktiivisesti luovuuttaan. Me jokainen muistamme varmasti koulu- ja opiskeluajoilta, miten meidät laitettiin rakentamaan laitteita, tekemään taidetta ja ratkaisemaan erilaisia ongelmia, joihin harvoin törmäämme arkielämässä. Saimme aikaan upeita tai ainakin varsin tyydyttäviä tuloksia. Opintojen jälkeen keskitymme työelämässä vain hyvin kapealle sektorille ja usein käytämme vain synteettistä mielikuvistustamme.
Miksipä emme testaisi Hillin teoriaa ja ryhtyisi aktivoimaan luovaa mielikuvitustamme opettelemalla uusia taitoja tai herättelemällä jotain, joka on pitkään ollut unohduksissa? Päätöksen tekeminen, suunnitelma, sinnikkyys ja tavoite mielessämme saamme luovan mielikuvituksen käyttöömme.

Hill kehoittaa sinua palaamaan tähän mielikuvitusta käsittelevään kappaleeseen uudestaan sen jälkeen kun olet lukenut koko kirjan. Lähes jokaisessa kappaleessa on annettu ohjeita suunnitelman toteuttamiseksi ja sinun tehtäväsi on valita niistä omiin tarpeisiisi sopivin. Kirjoita suunnitelma paperille, ellet ole jo tehnyt sitä, jotta epämääräinen toive saa konkreettisen määrittelyn.
"Maailma koostuu atomeista, joiden alkulähde on aineeton energia. Ajatusimpulssit muodostuvat energiasta. Tästä samasta energialähteestä on muodostunut maapallo ja kaikki ympärillämme oleva materia, kehomme sekä aivomme, jotka tuottavat näitä ajatusimpulsseja."
"Sinun tehtäväsi on toteuttaa näitä luonnonlakeja muuttamalla toiveet fyysiseksi todellisuudeksi. Pystyt siihen! Se on tehty jo monta kertaa aiemminkin."

Herkuttelen ajatuksella, että Hill tupsahtaisi nykyaikaan ja näkisi tämän päivän teknologiset keksinnöt. Ihmisen mielikuvitus on rajaton ja tuntuu kuin tieto periytyisi geeneissä aina seuraavalle sukupolvelle, niin ettei jo keksittyä tarvitse ihmetellä tai keksiä uudestaan.

"Toistamalla ja selittämällä nämä periaatteet monesta eri perspektiivistä, kirjan kirjoittaja toivoo paljastavansa salaisuuden jonka avulla on luotu omaisuuksia. Outoa ja paradoksaalista on se, että "salaisuus" ei ole mikään salaisuus. Luonto paljastaa sen meille maapallon, tähtien ja planeettojen olemassaolon kautta, kaiken näkyvän, jokaisen ruohonkorren ja elämän ilmentymän kautta, joka on aivan silmiemme edessä."

Loistava markkinointikikka oli koota nämä periaatteet Rhonda Byrnen "Salaisuus"-kirjan muotoon. Lukijat kuvittelivat saavansa tietoonsa jotain ainutlaatuista, joka avaisi tien onneen ja menestykseen. No, menestystä tuli ainakin Rhondalle ja hänen tiimilleen. Oli ovelaa kääriä tämä "Salaisuus" houkuttelevaan muotoon, joka puhutteli suurta yleisöä. Toisaalta nämä biologian lainalaisuudet tulivat sitä kautta ehkä helppotajuisemmin vastaanotetuiksi.

Seuraavalla kerralla käymme läpi miten nämä periaatteet siirretään käytäntöön. "Omaksu periaatteista se minkä ymmärrät kun luet kirjaa ensimmäistä kertaa. Kun jonkin ajan kuluttua luet tekstiä uudestaan, huomaat ymmärryksesi syventyneen ja oivallat uusia asioita. Tärkeintä on ettet luovuta ennenkuin olet lukenut kirjan vähintään kolme kertaa. Sen jälkeen et enää malta lopettaa", vakuuttaa Hill.

Tiedän ihmisiä, jotka ovat lukeneet Hillin kirjan 40-50 vuotta sitten ja pitävät sitä edelleen oppikirjanaan, käyttävät Hillin kuvailemia periaatteita ja harjoituksia ja ovat niiden avulla menestyneet omalla alallaan.
Teksti ei ole helppoa ja siksi on kirja jäänyt minultakin monista yrityksistä huolimatta kesken. Tämän blogin avulla pyrin saamaan kirjan käytyä kerran kokonaan läpi ja näin uskon löytäväni siitä juuri ne menetelmät, jotka auttavat minua toteuttamaan unelmani. Toivon myös että tämä blogi herättää sinussakin uteliaisuutta lukea Hillin kirja ja uskoa että "kaiken minkä voimme kuvitella, voimme myös toteuttaa."

maanantai 25. lokakuuta 2010

4. Askel: Erikoistieto (Specialized Knowledge)

"On olemassa kahdenlaista tietoa. Toinen on yleistietoa ja toinen erikoistietoa. Yleistiedolla on vain vähän merkitystä rahan ansaitsemisessa. Suurten yliopistojen tiedekunnat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka sisältää kaiken sen yleistiedon, jota kutsutaan sivistykseksi."

Hill haluaa meidän kiinnittävän huomiota siihen, että näillä yliopistojen professoreilla on yleensä varsin vähän rahaa. He ovat erikoistuneet opettamaan tietoa, mutta eivät sitä, kuinka tietoa käytetään.

"Tieto ei vedä puoleensa rikkauksia, ellei tieto ole organisoitu ja oikein suunnattu. Miljoonat ihmiset uskovat että 'tieto on valtaa'. Näin ei todellakaan ole! Tieto on ainoastaan potentiaalista valtaa. Tieto on valtaa vasta sitten kun se osataan muokata toimintasuunnitelmaksi tietyn tavoitteen aikaansaamiseksi."

Hill kertoo Henry Fordiin liittyvän tarinan, joka käynnistyi kun Chicagon sanomalehdessä julkaistussa artikkelissa Fordia väitettiin 'tietämättömäksi pasifistiksi'. Ford nosti lehteä vastaan syytteen ja oikeudessa hänet yritettiin todistaa tietämättömäksi. Fordille esitettiin triviaaleja nippelitietoa koskevia kysymyksiä, mutta hänen loppukommenttinsa sai lehden lakimiehet kuitenkin antautumaan. Ford sanoi, ettei hänen tarvitsekaan tietää kaikkea, sillä hän voi valita ympärilleen ihmisiä, joilla on tietoa ja koulutusta ja taito hankkia kaikki hänen tarvitsemansa tieto. Se oli vastaus, joka todisti, että vain oppinut ihminen ymmärtää mistä tietoa on hankittavissa kun sitä tarvitaan. Fordin tarkoin valikoidun 'Master Mind' -ryhmän avulla hänestä tuli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.

Monet varakkaat amerikkalaiset liikemiehet, joita Hill kirjaansa varten haastatteli, olivat lähtöisin köyhistä oloista, eikä heillä ollut mahdollisuutta käydä kouluja. Yhteistä heille oli tämän lisäksi se, että he olivat onnistuneet löytämään ympärilleen erikoistaitoja omaavia henkilöitä neuvonantajiksi. Tämä on taito, jota ei ole kaikilla korkeasti koulutetuillakaan henkilöillä.
"Tiedon ei välttämättä tarvitse olla sen henkilön hallussa, joka osaa muuttaa sen rahaksi", huomauttaa Hill.

"Kannattaa miettiä, miten tieto on hyödynnettävissä. Mieti ensin millaista erikoistietoa sinä tarvitset ja miten aiot käyttää sitä. Tarkastele kokonaiskuvaa elämäsi tarkoituksesta, mikä on tavoite jota kohti pyrit. Se auttaa sinua määrittelemään, millaista tietoa tarvitset."

Aivan kuten minä yritän asiakkailleni vakuuttaa: 'Määrittele ensin unelmasi ja mieti sitten miten sen toteutat.'

Kun olet opiskellut, hankkinut tietoja ja taitoja, kehoittaa Hill rehellisesti arvioimaan omia eritystaitojasi. Uudessa työtehtävässä ei aina kannata aloittaa pohjalta. Ota rohkeasti haasteita vastaan tehtävissä, jotka sinua aidosti kiinnostavat. Tämä ajatus on mielestäni olennainen myös, että työn mielekkyys säilyisi, esimiehet huomaisivat kehityksesi ja itsesi haastamalla opit jatkuvasti uusia taitoja. Kuten Hill huomauttaa, usein he, jotka aloittavat alimmilta tasoilta, myös jäävät sinne. Alimmilla tasoilla työskennellessäsi et välttämättä näe mahdollisuuksiasi, mutta kun työskentelet johtotason rinnalla, innostaa heidän esimerkkinsä myös sinua tavoittelemaan suurempia saavutuksia.

"Sekä menestys, että epäonnistuminen ovat seurausta tottumuksesta", toteaa Hill. Menestyvän liiketoiminnan alku on aina idea. Kaikkien ideoiden takana on erikoisosaamista. Näiden yhdistäminen vaatii mielikuvitusta, joka muutettuna suunnitelmaksi, johtaa menestykseen."

Näin tällä kertaa. Nyt siis vain rohkasti ideoimaan!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Alitajuntaan vaikuttamisen kyky

"Älä lannistu ellet heti ensimmäisellä kerralla kykene kontrolloimaan tai ohjaamaan tunteitasi", rohkaisee Hill tunteen liittämisestä kuvaan toteutuneesta toiveesta. "Mitään ei saa ilmaiseksi. Alitajuntaasi vaikuttamisen opetteleminen on hinta, joka sinun pitää maksaa. Et voi petkuttaa vaikka haluaisitkin, sinun on oltava määrätietoinen. Vain sinä yksin voit päättää, onko tavotteesi vaivan arvoinen."
"Viisaus ja nokkeluus pelkästään ei tuo kenellekään rikkauksia, kuin harvoin. Tämä menetelmä ei suosi ketään, eikä sulje pois ketään. Jokainen on samalla viivalla. Mikäli joku epäonnistuu, on kyse yksilöstä, ei menetelmästä. Jos yrität ja epäonnistut, yritä uudestaan, ja uudestaan kunnes onnistut."
"Kykysi käyttää itsesuggestion periaatteita riippuu suuressa määrin siitä, kuinka vahvasti osaat keskittyä toiveeseesi, niin että tuosta toiveesta tulee palava intohimo. Alitajunta sisäistää kaiken, mikä sille syötetään uskon voimalla ja toimii sen mukaisesti. Toisinaan viesti on kuitenkin toistettava useamman kerran ennenkuin se läpäisee alitajunnan. Mikäli haluat tietyn määrän rahaa, sinun on kyettävä visualisoimaan että tuo raha on jo olemassa ja vain odottaa sinua, antaa alitajunta sinulle käytännöllisen suunnitelman tavoitteesi toteutumiseksi. Älä odota yksityiskohtaista suunnitelmaa, jonkla avulla voisit vaihtaa palveluja tai tavaraa rahaksi, mutta näe selkeästi itsesi tuon rahasumman omistajana. Ole tarkaana vastaanottamaan suunnitelma kun se ilmaantuu ja toimi heti. Suunnitelma ilmaantuu todennäköisesti mielesi kuudennen aistin välityksellä, inspiraationa. Ota se vastaan kunnioituksella ja ryhdy heti toimimaan käytännön tasolla."

Kuten Hill ohjeisti kuuden kohdan reseptin toisessa kohdassa, tulee sinun antaa vastine toteutuneesta toiveesta. Kun visualisoit rahasumman, näe samalla mitä siitä seuraa, mitä hyvää siitä seuraa samalla muille. Tämä on tärkeää!

"Tässä vielä yhteenveto ohjeista, sillä se tosiasia, että luet nyt tätä kirjaa (tai siis tätä blogia) on osoitus siitä että olet tosissasi etsimässä tietoa. Jos aiot noudattaa joitakin tämän kirjan ohjeita, mutta olla huomioimatta toisia, tulet epäonnistumaan. Saadaksesi toivotun lopputuloksen. sinun on noudatettava kaikkia ohjeita ja uskottava niihin."

"Ensiksi
Mene rauhalliseen paikkaan, jossa sinua ei häiritä. Sulje silmäsi ja toista ääneen (niin että kuulet omat sanasi) toiveesi, päivämäärä johon mennessä toiveesi toteutuu sekä se mitä annat vastineeksi toteutuneesta toiveesta. Näe itsesi jo tilanteessa kun toiveesi on toteutunut. Tunne se ilo ja mielihyvä kun toiveesi on totta."

"Toiseksi
Toista tämä joka aamu ja ilta kunnes todella kykenet näkemään (mielikuvituksessasi) että tavoitteesi on toteutunut."

"Kolmanneksi
Sijoita tämä paperille kirjoitettu toiveesi (ja päivämäärä ja vastine) johonkin missä näet sen ja opettele se ulkoa."

"Näin tehdessäsi annat ohjeita alitajunnallesi. Muista että alitajuntasi toimii niiden ohjeiden mukaan, joihin liittyy tunne. Usko on tunteista voimakkain ja tuloksellisin. Epäily liittyy aina uusiin ideoihin, se on osa ihmisluonnetta, mutta jos seuraat ohjeita, epäilyksesi muuttuu vähitellen luottamukseksi ja kristallisoituu pian todelliseksi uskoksi."
"Ihmisellä on kyky vaikuttaa omaan alitajuntaansa ja saada yhteys Äärettömään Tietoisuuteen. Luet nyt tämän kirjan sitä osaa joka on tämän filosofian kulmakivi. Itsesuggestio on välttämätöntä tavoitteisiin päästäksesi, muut periaatteet ja ohjeet ovat vain työkaluja, joilla tavoitamme alitajunnan. Noudata näitä ohjeita lapsen uskolla, kirjan kirjoittaja ei ole ottanut mukaan mitään epäkäytännöllisiä ohjeita vilpittömästä halustaan olla sinulle avuksi."

Kun olet lukenut koko kirjan, Hill kehoitta palaamaan tähän kolmannen askeleen periaatteeseen. "Lue koko kappale ääneen joka ilta, kunnes olet läpikotaisin vakuuttunut siitä, että itsesuggestion periaatteet ovat luotettavia ja että niiden avulla voit saavuttaa sen mitä haluat. Alleviivaa lukiessasi jokainen lause, joka vaikuttaa sinuun myönteisesti. Noudata ohjeita kirjaimellisesti, niin sinulle aukeaa ymmärrys ja taito menestyksen periaatteiden käyttämiseen."

maanantai 27. syyskuuta 2010

3. Askel; Itsesuggestio (Auto-Suggestion)

"Itsesuggestioksi kutsutaan kaikkea itse aikaansaatua stimulaatiota, joka tavoittaa mielen viiden aistin avulla. Se on kommunikaation välittäjä tietoisen ja alitajuisen mielen välillä. Tietoista mieltämme hallitsevat ajatukset tavoittavat alitajunnan ja alkavat vaikuttaa siihen näiden ajatusten kautta. Me itse valitsemme minkälaisten ajatusten annamme hallita mieltämme - negatiivisten, positiivisten, itsetuhoisten, rohkaisevien jne. Me voimme tietoisesti vaikuttaa omiin ajatuksiimme ja vain me itse sallimme tietyn tyyppisten ajatusten hallita mieltämme ja sitä kautta suhtautumistamme asioihin, ihmisiin, olosuhteisiin."

Täytyy myöntää että näin syksyn tullessa olen sallinut useiden negatiivisten ajatusten vallata mieleni. Rakastan syksyistä luontoa, mutta keksin tekosyitä miksi en muka ehdi ulkoilemaan riittävästi. Kun en ulkoile, olen väsynyt ja tekemättömien toiden kuorma vain kasvaa. Syytän saamattomuuttani, osaamattomuuttani, lähimmäisiäni tuen ja kannustuksen puutteesta. Minun on nyt ryhdistäydyttävä ja käännettävä jokainen negatiivinen ajatus positiiviseksi. Minä suorastaan tuputan tästä päivästä lähtien alitajuntaani positiivisia viestejä, kannustusta ja kehuntaa, niin että se vähitellen heijastuu ympäristöönikin. Yritän myös päivittäin kiittää kaikesta siitä mitä minulla on, se auttaa ylläpitämään positiivista virettä.

"Kaikki viiden aistimme kautta saadut aistihavainnot pysähtyvät tietoisen mielen tasolle ja tahdon voimalla ne voidaan joko torjua tai päästää alitajuntaan. Tietoisen ajattelumme kyky toimii näin eräänlaisena portinvartijana alitajuntaamme. Luonto on luonut ihmisen sellaiseksi, että hänellä on taydellinen kontrolli kaikkeen siihen mikä menee hänen alitajuntaansa, ihminen ei kuitenkaan välttämättä käytä tätä kontrolloimisen kykyään. Tästä johtuen useimmat ihmiset elävät koko elämänsä köyhyydessä."

Hill viittaa tässä taas rikkauteen ja menestymiseen, mutta itselleni tuli mieleen kuinka myös traumaattisia kokemuksia on todellakin mahdollista poistaa alitajunnasta oman tahdon avulla. Lapsena koetut tapahtumat ja siis myös väärät uskomukset omasta itsestä jäävät lapsen alitajuntaan, sillä lapsella ei välttämättä ole keinoja hallita mieltään, ellei tätä kykyä ole aikuisen tuella opittu.

Hill vertaa alitajuntaa rehevään puutarhaan, jossa rikkaruohot rehottavat ellei sinne kylvetä halutumpien kasvien siemeniä. Hän neuvoi kuuden kohdan reseptissään (blogi 9.elokuuta 1.Askel; Halu, toive) että lukisit ääneen kahdesti päivässä julkilausuman tavoitteestasi, ja näkisit jo itselläsi tuon tavoitteen.

"Kun seuraat näitä ohjeita, olet vuoropuhelussa suoraan alitajuntasi kanssa absoluuttisen uskon tunnetilassa. Kun toistat tätä ohjetta, luot samalla ajatusmalleja, jotka edistävät toiveesi ja unelmasi tulemista todeksi. Lue tuo kappale huolellisesti uudestaan. Muista, että pelkän toiveen lukeminen ääneen on hyödytöntä, ellet liitä sanoihin mukaan tunnetta siitä, että todella uskot saavasi sen mitä haluat. Alitajuntasi reagoi ainoastaan ajatuksiin, joihin liittyy todellinen tunne ja usko."

maanantai 20. syyskuuta 2010

Usko, toivo ja rakkaus

Bloggaaja on ollut tauolla viime viikon, kuumeessa, joka ei edes tahdon voimalla jättänyt minua väliin. Yritin kyllä ajatella olevani terve, mutta virukset eivät näköjään ymmärrä vetovoiman lakia. Sairasvuoteella lueskelin Sanna Ehdinin kirjaa Sisäinen menestys. Allekirjoitan hänen ajatuksensa siitä että taloudellisella menestyksellä ei tosiaankaan ole merkitystä, mikäli et ole löytänyt henkistä onnellisuutta. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Palataksemme Napoleon Hillin ajatuksiin, pohdimme tänään rakkauden ja uskon suhdetta. "On tunnettu tosiasia että rakkauden tunne on sukua mielentilalle, jota kutsutaan uskoksi. Tämä johtuu siitä, että rakkaus kääntää ajatusimpulssit herkästi henkiseen muotoon."
Tutkimusaineistoa kootessaan Hill oli huomannut, että miesten suurien saavutusten takana oli usein naisen rakkaus, rakkaus naiseen.

"Rakkauden tunne, ihmissydän ja aivot, muodostavat suotuisan magneettisen vetovoiman ja saa aikaan korkeampaa ja hienompaa värähtelyä eetterikentässä.
Kristinusko on yksittäinen suuri voima, joka on vaikuttanut ihmismieliin. Kristillisyyden perusta on usko, siitäkin huolimatta että monet ovat turmelleet ja tulkinneet väärin tämän suuren voiman merkitystä. Kristuksen opetuksia ja saavutuksia on tulkittu 'ihmeiksi', mutta kyse on aina ollut uskosta. Silti jotkut uskonnon opettajat ja monet itseään kristityiksi kutsuvat, eivät ymmärrä mitä usko on."

Erinomaisena esimerkkinä uskon voimasta Hill nostaa esiin Gandhin, jolla ei ollut rahaa, ei hienoa kotia, ei bisnespukua, mutta hänellä oli voima, jonka hän omaksui ymmärtämällä uskon periaatteen, ja kykenemällä istuttamaan tuon uskon kahdensadan miljoonan ihmisenmieliin.

"Tulee päivä, Hill ennustaa, jolloin niin työnantajat kuin työntekijätkin ymmärtävät uskon mahdollisuudet ja sen että uskonpuute ei edistä liiketoimintaa. Laman aikana on todistettu miten pelko lamaannuttaa teollisuuden ja yritystoiminnan. Tulevaisuuden iskulause tulee olemaan 'ihmiskunnan onni ja tyytyväisyys'. Ja kun tämä mielen tila saavutetaan, tuotanto käynnistyy tehokkaampana kuin koskaan aikaisemmin, kun ihminen ei osannut liittää uskoa yksilön mielenkiinnon ja työn välille."

Suuria ja hienoja sanoja Hill! Tässä on kuitenkin se totuus, jonka jokainen tyytyväinen ihminen on oivaltanut: tee sitä mitä rakastat ja rakasta sitä mitä teet. Kun uskomme pystyvämme enempään, kun uskomme että jokaisella on mahdollisuus menestyä, löydämme myös sen sisäisen menestyksen siemenen.

Kappale Uskosta päättyy sanoihin: Ajatuksen ainoat rajat ovat itsemme asettamia. Köyhyys ja rikkaus ovat ajatustemme jälkeläisiä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Hyvän itsetunnon kaava

Suurin este tavoitteiden ja unelmien toteutumiselle ei ole ajan tai rahan puute vaan itseluottamuksen puute. Hillin havaintojen perusteella heikko itsetunto voidaan muuttaa rohkeudeksi itsesuggestion avulla. Tämä voidaan toteuttaa yksinkertaisilla positiivisilla impulsseilla, jotka kirjoitetaan ylös, painetaan mieleen ja joita toistetaan niin kauan kunnes niistä tulee sinun mielesi alitajuisesti toimiva työväline.

Hill on koonnut hyvän itsetunnon kaavan viiteen vaiheeseen, joita toistamalla kerran päivässä, saavutetaan vahva usko oman menestyksen toteutumiseksi. Sitoudu näihin ajatuksiin, usko niihin ilman epäilyksiä ja asteittain ajatukset muuttuvat teoiksi.
Ensiksi:
Tiedän että minulla on taito saavuttaa elämäni perimmäinen tarkoitus, sen vuoksi vaadin itseltäni ehdotonta, jatkuvaa toimintaa sen toteutumiseksi, ja täten lupaan omistautua näihin tekoihin.
Toiseksi:
Ymmärrän että mieltäni hallitsevat ajatukset lopulta saavat aikaan ulkoisen, fyysisen toiminnan joka asteittain muuttuu fyysiseksi todellisuudeksi. Sen vuoksi keskityn 30 min ajan päivittäin ajattelemaan sitä ihmistä, jollaiseksi olen tuleva ja luon mielessäni kuvan tuosta ihmisestä.
Kolmanneksi:
Tiedän että itsesuggestion periaatteiden avulla mikä tahansa toive, jota itsepintaisesti pidän mielessäni löytä lopulta keinon ilmaista itseään, sen vuoksi omistan päivittäin 10 min kehittääkseni itsesuggestion taitoani.
Neljänneksi:
Ymmärrän täysin ettei mikään rikkaus tai omaisuus voi säilyä ellei sen hankkiminen ole perustunut totuudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Sen vuoksi en ryhdy mihinkään toimenpiteisiin, jotka eivät hyödytä jokaista jota asia koskettaa. Onnistun tässä vetämällä puoleeni niitä voimia, joita haluan käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Ihmiset tulevat auttamaan minua, koska minä autan heitä. Suljen ulkopuolelle vihan, kateuden, mustasukkaisuuden, itsekkyyden ja kyynisyyden kehittämällä rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan, sillä tiedän että negatiivinen asenne muita kohtaan ei milloinkaan tuo menestystä. Saan muut uskomaan itseäni, koska minä luotan heihin ja itseeni.

Tämän kaavan/reseptin/ohjeen taustalla on luonnon laki, jota kukaan ihminen ei ole vielä onnistunut selittämään. Se on aiheuttanut kummastusta tiedemiehille kautta aikojen. Psykologit ovat nimenneet sen itsesuggestioksi ja olkoon niin. Nimellä ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että se toimii ihmiskunnan kunnian ja menestyksen puolesta, mikäli sitä käytetään rakentavasti. Toisaalta jos sitä käytetään tuhoavasti, sillä voi myös aiheuttaa tuhoa. Samoin kuin köyhyydessä ja kurjuudessa elävän ihmisen elämä ei muutu niin kauan kuin hän keskittyy ajattelemaan vain sitä mitä häneltä puuttuu.

Kun Hill kirjoitti kirjansa, oli mies nimeltä Adolf Hitler ollut vallassa kolmisen vuotta. Nyt tiedämme mitä hän sai aikaan uskomalla tulevansa maailmanvaltiaaksi ja mitä tapahtui kun itsesuggestiota käytettiin itsekkäisiin, rakkaudettomiin tarkoituksiin.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Itsesuggestion periaatteet

Yhdistämällä uskon alitajunnalle annettavaan viestiin, tavoitteiden toteutuminen tulee mahdolliseksi. Pelkkä ohjeiden lukeminen ei riitä, vaan ohjeet on siirrettävä käytäntöön ja niitä on toistettava säännöllisesti. Mieleen ja asenteisiin voidaan siis vaikuttaa mieltä dominoivilla viesteillä.
"Kun ymmärrät tämän totuuden, ymmärrät myös miksi on olennaista vahvistaa positiivisia tunteita ja heikentää negatiivisia", sanoo Hill.
"Uskonnolliset johtajat kehottavat meitä uskomaan, mutta he eivät selitä, miten uskotaan. Tulen selittämään selkeällä kielellä, miten uskoa voidaan tuoda sinne, missä sitä ei vielä ole. Usko itseesi; usko ikuisuuteen. Usko on ikuinen eliksiiri, joka antaa elämän, voiman ja teot, jotka lähtevät ajatusimpulssista."

Seuraavat lauseet Hill neuvoo lukemaan pari kertaa, kolme kertaa, neljä kertaa. Ne kannattaa lukea ääneen!

"Usko on lähtökohta rikkauksille. Usko on perusta kaikille ihmeille ja mysteereille, joita ei voida tieteen keinoin selittää. Usko on ainoa vastalääke epäonnistumiselle. Usko on elementti, joka yhdistettynä rukoukseen muodostaa suoran yhteyden Äärettömään Tietoisuuteen. Usko on elementti, joka muuttaa normaalin ajatuksen värähtelyn henkiseksi vastineeksi. Usko on ainoa välittäjä, jonka kautta ihminen voi ottaa Äärettömän Tietoisuuden kosmisen voiman käyttöönsä."
"Jokainen em. väittämä on todistettavissa itsesuggestioperiaatteiden avulla. On tunnettu tosiasia että ihminen lopulta uskoo sen, mitä hänelle toistuvasti kerrotaan, olipa se totta tai ei."

Ihminen on omien ajatustensa ja uskomustensa heijastuma. Kun näihin uskomuksiin liitetään tunne, muuttuvat ajatukset joko uutta synnyttäviksi tai lannistaviksi ja tuhoaviksi.

"Ajatukset, joihin liitetään tunne, muuttuvat magneettisiksi voimiksi, jotka vetävät puoleensa eetterin värähtelyn avulla samankaltaisia ajatuksia", Hill korostaa.
"Eetteri on kosminen massa, joka sisältää värähtelyn ikuisen voiman. Se koostuu tuhoavista ja rakentavista värähtelyistä. Se sisältää pelkoa, köyhyyttä, tauteja, epäonnistumista, epätoivoa kuin myös menestystä, terveyttä, onnea. Samoin se sisältää kaikki musiikin nuotit ja ihmisäänet, joista jokainen on yksilöllinen. Tästä eetterin suuresta varastosta ihmismieli vetää puoleensa värähtelyjä, jotka harmonisoivat sen mikä ajatuksissamme hallitsee voimakkaimpana. Mikä tahansa ajatus, idea, tarkoitus tai suunnitelma, joka on mielessämme, vetää puoleensa samankaltaista värähtelyä, kunnes ajatus kasvaa ja saa aikaan motivaation tehdä konkreettisia tekoja."

Tähän itsesuggestion periaatteeseen perustuu siis myös se että kirjoittamalla ylös tavoitteemme ja toistamalla sitä aamuin illoin, mielestämme poistuu epäilys ja alamme uskoa tavoitteen toteutuvan. Ja kun uskomme, teemme myös konkreettisia valintoja, jotka vievät meitä kohti tavoitettamme.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

2. Askel: Usko, Luottamus (Faith)

"Usko on mielen pääkemisti. Kun uskoon lisätään ajatuksen värähtelyä, alitajuinen mieli poimii sen välittömästi, muuttaa henkiseen olomuotoon ja kuljettaa sen Äärettömään Tietoisuuteen, kuten tapahtuu rukouksen aikana. Uskon, rakkauden ja seksuaalisuuden tunteet ovat positiivisista tunteista voimakkaimpia. Kun nämä kolme sulautuvat yhteen, ne värittävät ajattelun värähtelyn niin että se välittömästi tavoittaa alitajuisen mielen, jossa se muuttuu henkiseksi vastineeksi. Tämä on ainoa tila, johon Ääretön Tietoisuus reagoi", kirjoittaa Hill.

"Usko ja rakkaus liittyvät ihmisen henkiseen puoleen. Seksuaalisuus on biologista ja liittyy ainoastaan ihmisen fyysiseen puoleen. Näiden kolmen sulautuminen avaa suoran yhteyden rajallisen, ajattelevan ihmisen ja Äärettömän Tietoisuuden välille", Hill jatkaa.

Edellistä pitää hiemen sulatella. Mitä oikeastaan on usko ja luottamus? Jotain näkymätöntä, jonka olemassaolon me kuitenkin voimme valita. Hill mainitsee positiivisen ajattelun, usko ja luottamus eivät selvästikään voi syntyä negatiivisista ajatuksista. Vain usko ja luottamus parempaan, saa meidät jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Kun lakkaamme luottamasta masennumme, katkeroidumme, muutumme kostonhaluisiksi, etsimme syyllisiä ja pahimmassa tapauksessa ajaudumme epätoivoisin tekoihin.

Kuinka uskoa voi kehittää? Hill selittää seuraavassa kuinka itsesuggestioperiaatteen avulla halumme voi muuttua fyysiseksi vastineeksi.
"Usko on mielentila, joka voidaan saavuttaa vakuuttamalla tai toistamalla ohjeita alitajuiselle mielelle itsesuggestioperiaatteiden mukaisesti. Ihmiselle, jolla ei ole uskoa, on tämä menetelmä on yhtä vaikea selittää kuin selittäisi punaista väriä sokealle. Usko on mielentila, jonka saavutat tahdon voimalla kun olet oppinut tämän kirjan kolmetoista askelta. Usko ja luottamus syntyvät vapaaehtoisesti näitä periaatteita soveltamalla ja käyttämällä."
"Affirmaatioiden, ns. voimalauseiden, toistaminen alitajuntaasi on ainoa tunnettu vapaaehtoinen luottamuksen tunteen kehittämisen menetelmä."

Hill ottaa esimerkiksi ihmisen, josta tulee rikollinen tai joka joutuu näkemään rikoksia. Tunnetun kriminologin mukaan ihminen tuntee inhoa kohdatessaan rikoksen ensimmäisen kerran. Mikäli tilanne toistuu uudestaan hän alkaa tottua siihen ja sietää sitä ja lopulta hyväksyy sen.

"Tämä esimerkki osoittaa että mikä tahansa impulssi, positiivinen tai negatiivinen, joka läpäisee alitajuntamme toistuvasti, lopulta hyväksytään ja alkaa vaikuttaa käyttäytymiseemme. Monet kuvittelevat olevansa 'tuomittuja' epäonneen ja köyhyyteen. He ovat kuitenkin oman epäonnensa luojia, sillä tämä negatiivinen uskomus, joka nousee alitajunnasta, muuttuu fyysiseksi vastineeksi."

Kuinka tuttuja ovatkaan ne tarinat lapsuudesta, kun opettajamme, vanhempamme, luokkakaverimme tai sisaremme uudestaan ja uudestaan sanoivat että meistä ei ole mihinkään tai muuten vähättelivät meitä. Nämä sanat painuivat alitajuntaamme ja nousevat sieltä kun tarvitsisimme uskoa ja rohkaisua.

"Tässä kohdassa ehdotan, että hyödyt eniten lähettämällä alitajuntaasi toiveen, jonka haluat toteutuvan. Lähetä tämä toive uskoen sen jo olevan totta, näin luottamus saa sinut toimimaan alitajunnasta tulevan viestisi mukaisesti", Hill kehottaa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Älä luovuta

Napoleon Hillin kirja on julkaistu vuonna 1937, kun Yhdysvalloissa oli maanlaajuinen lama. Maailmantaloudessa noususuhdanne ja laskukausi vuorottelevat ja lama yleensä synnyttää yritteliäisyyttä, uusia ideoita ja unelmia aletaan toteuttaa käytännön tasolla. Vaikeudet pakottavat muutokseen.
"Kaikkien uusien ja parempien ratkaisujen taustalla on yksi asia, tarkoituksen määrätietoisuus, tieto siitä mitä halutaan ja palava halu toteuttaa se", kirjoittaa Hill. "He jotka pelkäävät uusia ideoita ovat tuhoon tuomittuja jo ennen kuin pääsevät edes alkuun. Kun tavoittelet omaa osuuttasi rikkauksista, älä anna kenenkään pilkata unelmiasi. Jos haluat olla voittaja tässä muuttuvassa maailmassa, sinun on löydettävä itsestäsi entisten aikojen pioneerien henki. Heidän unelmiensa avulla on rakennettu nykyinen yhteiskunta. Se henki on luonut mahdollisuuden sinulle ja minulle kehittyä ja markkinoida taitojamme."
"Älkäämme unohtako, että Kolumbus unelmoi tuntemattomasta maailmasta, omisti sen löytämiselle koko elämänsä ja lopulta löysi sen!"


Historia tuntee nämä sinnikkäät tiedemiehet ja -naiset, tutkijat ja keksijät, joiden ansiosta olemme oppineet ymmärämään ympäröivää maailmaamme.
"Menestys ei pyytele anteeksi, epäonnistuminen ei kaipaa selityksiä", huomauttaa Hill. "Jos haluat tehdä jotain ja uskot olevasi oikeassa, älä epäröi vaan toteuta ajatuksesi. Tuo ajatuksesi julki, älä välitä mitä 'muut' sanovat jos epäonnistut tilapäisesti, sillä ehkä 'he' eivät tiedä, että jokaisessa epäonnistumisessa on onnistumisen siemen. Käytännöllisesti ajattelevat unelmoijat eivät luovuta."

Tässä kohtaa tulee mieleen että, historia tuntee myös diktaattoreita, joiden unelmat olisivat saaneet jäädä toteutumatta. Kuten Hill kirjassaankin mainitsee, unelmat, joilla on ainoastaan itsekkäät tavoitteet, eivät kanna pitkälle.
Historian suurmiehistä, joiden sinnikkyydestä on ollut hyötyä yhteiskunnallemme, Hill mainitsee mm. Henry Fordin, Thomas Edisonin, sikarimoguli Whelanin (aikana jolloin keuhkosyövän aiheuttajasta ei tiedetty), Abraham Lincolnin ja lentävästä koneesta unelmoineet Wrightin veljekset. Maailma on kiitollisuudella ottanut vastaan unelmoijan, joka on antanut ihmiskunnalle kehitystä edistävän idean.

"Herää, nouse esiin ja puolusta unelmiasi, maailma tarvitsee niitä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, joista menneisyyden unelmoijalla ei ollut aavistustakaan. Unelmien toteuttaminen lähtee palavasta halusta olla olemassa ja toteuttaa itseään. Unelmat eivät synny välinpitämättömyydestä, laiskottelusta eikä kunnianhimon puutteesta."
"Olet kokenut pettymyksiä, menetyksiä, sydänsurua. Ole rohkea, sillä nämä kokemukset ovat vahvistaneet henkistä voimaasi, ne ovat antaneet sinulle vartaansa vailla olevia voimavaroja. He, jotka ovat menestyneet elämässään, ovat kokeneet aluksi menetyksiä ja joutuneet kamppailemaan, mutta menestys on tullut usein juuri kriisin kautta, jolloin he ovat löytäneet itsestään uusia puolia."
Esimerkkeinä Hill mainitsee mm. Charles Dickensin, joka aloitti uransa liimaamalla etikettejä kengänkiillokepurkkeihin, kuuron säveltäjän Beethovenin, kuuromykkänä syntyneen Helen Kellerin, jonka tunnuslause oli: Ketään ei ole voitettu ennenkuin häviö on hyväksytty todellisuudeksi.

Ennen seuraavaan periaatteeseen siirtymistä Hill muistuttaa: "säilytä avoin mieli, sytytä ajatustesi toivon liekki, usko, rohkeus ja sietokyky. Kun pidät näistä huolta ja noudatat ensimmäisen periaatteen ohjeita, kaikki muu, mitä tarvitset tulee sinulle, kun olet valmis."

maanantai 9. elokuuta 2010

1.ASKEL: Halu, toive (Desire)

"Olemme nyt valmiita tutkimaan ensimmäistä menestymisen periaatetta. Säilytä avoin mieli ja muista lukiessasi että nämä eivät ole kenenkään tietyn henkilön kehittämiä periaatteita, vaan ne on kerätty yli 500 ihmisen elämänkokemuksista, ihmisten jotka puutteellisissa oloissa kasvaneina ja vähäisellä koulutuksella menestyivät elämässään. Nämä periaatteet auttoivat heitä eteenpäin ja ne voivat auttaa myös sinua. Niiden noudattaminen ei ole vaikeaa," kirjoittaa Hill.

Voittajat ovat jättäneet taakseen kaikki mahdollisuudet palata vanhoihin tapoihin. Vain tällä tavoin on mahdollista pysytellä päättäväisenä niin että palava halu vie eteenpäin kohti päämäärää ja tavoitetta. Vapauta itsesi kahleista, jotka ovat unelmasi esteenä.
Seuraavat Napoleon Hillin kirjassa esiteelyt ohjeet käsittelevät rahaa ja rikastumista. Voimme kuitenkin soveltaa näitä periaatteita mihin tahansa tavoitteeseen tai unelman toteuttamiseen, kuten Hill myöhemmin tarkentaa.

"Siitä lähtien kun ihminen on sen ikäinen, että ymmärtää rahan merkityksen hän tahtoo saada sitä lisää," kirjoittaa Hill. "Tahtominen ei kuitenkaan riitä. Mutta kun keskitämme ajatuksemme tuon halun toteuttamiseen intohimoisesti, teemme suunnitelman tavoitteen saavuttamiseksi, ja varustamme nuo suunnitelmat periksi antamattomuudella, joka ei tunnista luovuttamista, saavutamme haluamamme rikkaudet."

Seuraavaksi Hill paljastaa meille reseptin, jonka avulla voimme vaikuttaa ajatuksiimme, niin että intohimoisesti uskomme tavoitteemme toteutuvan.

Ensimmäiseksi
Päätä mielessäsi tarkka rahasumma, jonka haluat saavuttaa. Ei kannata sanoa epämääräisesti 'Haluan paljon rahaa' (Tavoitteen tarkalle määrittelylle on psykologinen selitys, joka kerrotaan kirjassa myöhemmin).


Mikä tahansa tavoitteesi onkaan, määrittele se siis tarkasti; laihdun viisi kiloa, omistan talon tasan vuoden kuluttua, minulla on ensi kesänä purjevene, valmistun opinnoissani 30.4.2010, minulla on jouluun mennessä tilillä 5.000 euroa ylimääräistä rahaa.

Toiseksi

Määrittele tarkasti, mitä aiot antaa vastineeksi rahoita, jotka saat. (Epäitsekkäillä tavoitteilla on paremmat ja kauaskantoisemmat mahdollisuudet toteutua. Määrittele millä tavalla muiden ihmisten elämä muuttuu paremmaksi kun saavutat tavoitteesi.)
Kolmanneksi
Määrittele tarkka päivämäärä milloin sinulla on tuo rahamäärä hallussasi. /kun tavoitteesi toteutuu.
Neljänneksi
Laadi tarkka suunnitelma tavoitteesi toteuttamiseksi ja ryhdy toimeen saman tien, vaikka et olisikaan mielestäsi valmis.

Viidenneksi
Kirjoita tämä suunnitelma paperille: Kuinka paljon rahaa sinulla on hallussasi tiettynä päivänä, mitä annat vastineeksi rahoista ja miten aiot suunnitelmasi toteuttaa.

Kuudenneksi
Lue suunnitelmasi ääneen, kahdesti päivässä, kerran ennen nukkumaan menoasi illalla ja toisen kerran heti aamulla herättyäsi. Samalla kun luet tätä julkilausumaa - näe ja koe ja usko että sinulla jo on tuo rahamäärä hallussasi.


"On tärkeää että noudatat näitä kuuden askeleen ohjeita. Sinusta voi tuntua vaikealta kuvitella että tavoitteesi on toteutunut kun vasta olet alussa. Tässä palava halu tulee avuksesi. Jos todella haluat jotain, ainoa keino saada se on vakuuttaa itsellesi sen olevan mahdollista."
"Nämä kuusi askelta eivät vaadi rankkaa työtä, niiden eteen ei tarvitse tehdä uhrauksia. Niiden tekeminen ei vaadi korkeaa koulutusta. Ainoa mitä vaaditaan, on riittävä määrä mielikuvitusta. On ymmärrettävä, että jokainen joka on saavuttanut menestystä on aloittanut unelmista, toiveista, halusta ja suunnittelusta ennenkuin mitään alkoi tapahtua."


Mikäli et liitä toiveeseesi positiivista tunnetta, uskoa ja luottamusta, et itsekään usko niiden toteutuvan. Tässä on ero niiden välillä, joiden unelmat toteutuvat ja niiden välillä, jotka vain puhuvat unelmistaan...vuosi toisensa jälkeen.

Miksi onkaan helpompi epäillä kuin uskoa?

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Oman onneni seppä, sieluni kapteeni

"Henry Ford menestyi, koska hän tunsi menestyksen periaatteet ja käytti niitä", Napoleon Hill kirjoittaa. "Yksi näistä on toive/halu (engl. desire); tieto siitä mitä todella haluaa. Meillä on myös voima kontrolloida ajatuksiamme."
Runoilija William Ernest Henley kirjoitti "olet oman onnesi seppä, sielusi mestari" upeassa runossaan Invictus (julkaistu ens.kerran v.1875). "Henley oli kuitenkin runoilija eikä filosofi", toteaa Hill. "Muussa tapauksessa hän olisi ehkä kertonut meille miksi olemme oman onnemme seppiä."
"Hänen olisi pitänyt kertoa, painokkaasti, että ajatusten voima ei voi erotella tuhoisia ja takentavia ajatuksia toisistaan, vaan se vaatii meitä muuttamaan ajatukset puutteesta fyysiseksi todellisuudeksi yhtä nopeasti kuin ajatukset rikkaudesta vaativat meitä toimimaan saavuttaaksemme rikkauksia. Hänen olisi pitänyt kertoa myös, että aivomme magnetisoituvat niistä ajatuksista, jotka ovat mielessämme voimakkaimpina. Kukaan ei tiedä miten ajatukset voivat vetää puoleensa voimia, ihmisiä tai olosuhteita, jotka ovat harmoniassa ajatustemme kanssa."
"Meidän on siis 'magnetisoitava' ajatuksemme vetämään puoleensa niitä asioita, joita haluamme. Vähitellen totuus on paljastunut ja tässä kirjassa kuvaillut periaatteet pitävät sisällään menestymisen salaisuuden."

Tämä pitää siis nyt testata käytännössä. Asetan itselleni tavoitteen, jonka haluan toteutuvan tietyn ajan sisällä. Poistan tietoisesti mielestäni kaikki sinne putkahtavat ajatukset, jotka ovat tavoiteen toteutumista haittaavia ja keskityn ajatuksiin, jotka ovat myönteisiä tavoitteen toteutumiseksi. Aloitan kuitenkin varovasti muuttamalla jonkin arkipäiväisen tekijän elämässäni, ennenkuin siirryn tavoittelemaan miljoonia euroja. Asetan tavoitteeksi siis pudottaa painoa viisi kiloa seuraavan kolmen kuukauden sisällä.

"Ennen kuin luet seuraavan kappaleen", Hill huomauttaa, "haluan sinun tietävän, että se pitää sisällään käytännön tietoa, joka saattaa muuttaa koko elämäsi ja taloutesi merkittävästi parempaa suuntaan, kuten tapahtui muiden muassa niille kahdelle miehelle, Fordille ja Edwin C. Barnesille, joiden tarinat olen jakanut kanssanne."

Vielä esimerkkinä tahdon voimasta, Hill kertoo pojasta, joka syntyi ilman korvia, mutta joka tahdon voiman ja isänsä sinnikkyyden ja neuvokkuuden ansiosta lopulta kykeni kuulemaan. Hänen vanhempansa halusivat pojan käyvän tavallista koulua eivätkä halunneet hänen opettelevan viittomakieltä. Opiskellessaan yliopistossa poikaa pyydettiin testaamaan erityistä elektronista laitetta ja ensimmäisen kerran elämässään hän kykeni tämän laitteen avulla kuulemaan. Tämän koskettavan tarinan poika oli Napoleon Hillin oma poika, joka aikuisena loi uran osallistumalla laitteen edelleen kehittämiseen ja kertomalla tarinaansa muille kuuroille antaen näin heille toivoa ja käytännön apua.
Toinen esimerkki kertoo kuuluisasta ja arvostetusta oopperalaulajasta madame Ernestine Schuman-Heinkistä. Nimi on minulle tuntematon, mutta wikipediasta löydän tietoa hänen laulajan urastaan ja elämästään. Sieltä ei kuitenkaan löydy viittauksia lehtiartikkeliin, joka julkaistiin hänen kuolemansa yhteydessä vuonna 1936.
"Schuman-Heink tapasi uransa alussa Wienin valtion oopperan johtajan antaaksen hänelle laulunäytteen. Nähdessään Ernestinen, tavallisen, huonosti pukeutuneen tytön, johtaja sanoi hänelle: "Miten ikinä kuvittelet menestyväsi oopperassa tuollaisella naamalla ja persoonallisuuden puutteella. Hyvä lapsi, luovu moisesta ideasta. Osta ompelukone ja mene töihin. Sinusta ei ikinä tule laulajaa."
Tarina tuo mieleen naisen nimeltään Susan Boyle. Unelmistaan ei siis kannata luopua.

"Kaiken minka voit kuvitella, voit myös saavuttaa," on yksi Napoleon Hillin tunnetuimpia lauseita.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Menestystietoisuus

Napoleon Hill kirjoitti kirjansa Think and Grow Rich vuonna 1937. Hän muistuttaa siinä ihmisten mieliin vuoden -29 pörssiromahduksen ja sitä seuranneen taloudellisen taantuman. Kun Roosevelt valittiin presidentiksi vuonna -32 hän teki huomattavia taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joita kutsuttiin nimellä New Deal. Hän selitti laman johtuvan siitä, että yksityiset ja yritykset eivät uskaltaneet kuluttaa. Rooseveltin presidenttikauden alettua pelko hiljalleen väistyi ja muuttui luottamukseksi parempiin aikoihin.

"Kiinnitä tähän erityistä huomiota", kehoittaa Hill, "sillä heti, kun ymmärrät tämän ajattelutavan periaatteen ja ryhdyt toimimaan sen mukaisesti, taloudellinen tilanteesi kohenee ja kaikki mihin ryhdyt, tulee kehittymän sinun parhaaksesi." Mahdotonta? "Ei lainkaan", vakuuttaa Hill.

"Menestys tulee heille, jotka ovat menestystietoisia", kirjoittaa Napoleon Hill. "Epäonnistuminen seuraa heitä, jotka sallivat itsensä tulla tietoisiksi epäonnistumisestaan."

Mielenkiiintoinen ajatus! Hillin yhtenä tarkoituksena on auttaa ihmisiä oppimaan kuinka epäonnistumistietoisuus muutetaan menestystietoisuudeksi. Liian usein ihmiset sanovat uusien haasteiden edessä: "se on mahdotonta."

Liian monilla on myös tapana mitata kaikkea ja kaikkia, omien käsitystensä ja uskomustensa mittarilla. Joku saattaa lukea tätä kirjaa ja miettiä ettei kukaan voi ajatella ja tulla rikkaaksi. He eivät kykene ajattelemaan rikkauksia, sillä heidän ajattelutapansa ovat kiinni köyhyydessä, haluamisessa, epätoivossa, epäonnistumisissa ja tappiossa. Me kieltäydymme uskomasta sitä, mitä emme ymmärrä. Me tyhmyyksissämme ajattelemme että rajoittuneisuutemme on sopiva mittari mahdollisuuksien mittaamiseen."

Hill ottaa esimerkiksi Henry Fordin, jonka saavutuksia ihmiset aikoinaan seurasivat. He kadehtivat hänen hyvää onneaan, nerokkuuttaan tai mitä he milloinkin pitivät Fordin omaisuuden lähteenä. Ehkä yksi tuhannesta ymmärsi Fordin menestyksen salaisuuden, mutta eivät kehdanneet sanoa sitä ääneen, koska se oli niin yksinkertaisen ilmeinen.

"Kun Henry Ford päätti rakentaa ensimmäisen V8-moottorinsa, hän esitteli ajatuksensa v-kirjaimen muotoon sijoitetusta kahdeksan sylinterisestä polttomoottorista insinööreilleen. Insinöörit tekivät piirustukset Fordin suunnitelmien mukaan, mutta sanoivat että sen rakentaminen olisi mahdotonta.
"Rakentakaa se silti", sanoi Ford. "Mutta", insinöörit vastasivat, "se on mahdotonta."
Ford ei antanut periksi vaan määräsi miehet tekemään töitä kunnes moottorin rakentaminen onnistuisi. Kuukausia kului eikä mitään saatu aikaiseksi. Ford ei antanut heidän luovuttaa, ja lopulta, kuin ihmeen kaupalla, he onnistuivat rakentamaan V8:n.

Miten usein olen itsekin luovuttanut ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen, olipa kyseessä sitten opiskelupaikan hakeminen, kiinnostavan ihmisen huomion herättäminen tai työpaikan haku. Olen uskonut ensimmäistä ajatusta, joka on seurannut epäonnistumistani: "tämä ei taida olla minua varten." Toisaalta taas yrittämällä uudestaan ja uudestaan olen onnistunut paikkaamaan polkupyörän kumin, tekemään autokaupat, osumaan napakymppiin jousellani.

Ovatko tilanteet, joilla olisi suurempaa elämää mullistavaa merkitystä, kuitenkin sen verran pelottavampia, että luopumiseen liittyy ajatus siitä että en ole noiden asioiden arvoinen, en ole riittävän hyvä. Olenko oppinut uskomaan että en itse voi vaikuttaa noissa tilanteissa?

Mitä arvelet lukijani, anybody there?, miksi luovumme unelmistamme toisinaan liian helposti? Miten sinä rohkaiset ja kannustat itseäsi tai ystävääsi epäonnistumisen jälkeen yrittämään uudelleen?

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Alussa on idea

Hyvä idea on kaikki mitä tarvitaan menestykseen, kirjoittaa Napoleon Hill. Tässä kirjassa kuvaillut menetelmät sisältävät parhaat ja käytännöllisimmät keinot käyttökelpoisten ideoiden luomiseksi. Kun rikkaudet alkavat virrata, ne tulevat sellaisella vauhdilla ja määrällä, että ihmettelet missä se kaikki on piileskellyt. Tämä on hämmästyttävä väite, sillä yleinen uskomus on että rikkaudet tulevat vain niille jotka työskentelevät pitkään ja rankasti.


Kirjassa puhutaan rikkauksista, menestyneistä liikemiehistä ja materiaalisesta rikkaudesta. Rikkautta on kuitenkin monenlaista ja Napoleonkin mainitsee että rikkaudessa, onnessa ja menestyksessä ei ole kyse rahasta. Meitä suomalaisia on opetettu ajattelemaan että muut arvot, kuin rahan haaliminen, ovat hyväksyttävämpiä, moraalisesti arvokkaampia tavoitteita. Emme puhu omaisuudestamme, emme ilmoita ystävillemmekän herkästi kuukausitulojemme määrää. Olemme herkemmin kateellisia muiden menestyksestä, kuin iloisia. Sen sijaan että jakaisimme menestymisen ohjeita muille, pidämme kokemuksemme ja oivalluksemme visusti salassa, sillä ainahan on mahdollista että joku toinen voi antamillamme ohjeilla menestyä vielä meitäkin paremmin. Miksi näin on? Miksei meille jo koulussa opeteta menestymisen salaisuutta? Miksemme jaa oivalluksiame ystävillemme, työtovereillemme, perheenjäsenillemme?

On helppo ajatella että kun opimme suhtautumaan rahaan vain energiana, välineenä helpompaan elämään, raha tulee herkemmin luoksemme. Raha itsessään ei ole se mitä tavoittelemme, vaan sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Rahan puute lisää huoliamme, pelkoa arjessa selviytymisestä, sairastumisen pelkoa, ahdistusta ja masennusta siitä että meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa hetken mielijohteita tai unelmiamme. Rahan puuttuessa keskitymme herkästi ajattelemaan sitä mitä meiltä puuttuu sen sijaan että keskittyisimme siihen mitä meillä on ja miten voisimme sen avulla vetää puoleemme menestystä, vaurautta, mielen harmoniaa ja kaikkea sitä mitä onni kenellekin merkitsee. Tätä tarkoittaa vetovoiman laki; saamme sitä mihin ajatuksemme keskitämme.

Kun ryhdyt ajattelemaan ja kasvamaan rikkaaksi (Think and Grow Rich) tulet huomaamaan että rikkaus alkaa eräänlaisena mielentilana, tarkasti määriteltynä päämääränä, ilman rankkaa työtä, selittää Hill. Sinun ja jokaisen ihmisen tulisi olla kiinnostunut siitä, kuinka saavutetaan mielentila, joka vetää puoleensa rikkauksia.

Tästä lisää ensi viikolla...

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Epäonnistumisten kautta menestykseen

Napoleon Hill kertoo esipuheessaan kultakuumeen hullaannuttamasta miehestä, joka ei ollut koskaan kuullut sanontaa "enemmän kultaa on löydetty ihmisten ajatuksista kuin mitä koskaan on kaivettu maasta." Kovan työn ja kaivamisen jälkeen tämä mies kuitenkin löysi kultasuonen ja hankki rahat kaivinkoneeseen. Palattuaan kaivoksille hän sai kokoon ensimmäisen vaunullisen malmia, joka arvioitiin erittän kultapitoiseksi. Mutta yhtäkkiä kultasuoni katosi ja jatkettuaan aikansa turhaan poraamista, mies antoi periksi ja myi koneet ja kaivoksensa romukauppiaalle. Romukauppias kutsui paikalle asiantuntijat, jotka totesivat oikean suonen sijainneen vain kolmen jalan päässä ensin löytyneestä valesuonesta. Ja romukauppiaasta tuli rikas mies.

Ei siis kannata koskaan luovuttaa ensimmäisen takaiskun vuoksi. Tarinan epäonninen kullankaivaja oppi läksynsä ja menestyi myöhemmin vakuutusmyyjänä, joka ei luovuttanut vaikka joku toisinaan kieltäytyikin ostamasta hänen kauppaamiaan vakuutuksia. Mikä olikaan siis se todellinen rikkaus, jonka tämä kullankaivaja löysi? Löysikö hän sittenkin jotain arvokkaampaa kuin se mitä hän alunperin tavoitteli? Todellista rikkautta on mielestäni se, että on aina valmis oppimaan erehdyksistään ja hyödyntämään tätä tietoa. Miksi kuitenkin usein teemme samat virheet uudestaan ja uudestaan?

Napoleon kirjoittaa kirjassaan: Ennen menestystään, jokainen joutuu kohtaamaan hetkellisiä takaiskuja. Kun ihminen kokee epäonnistumisen, on luonnollinen reaktio periksi antaminen. Yli viisisataa menestynyttä ihmistä ovat kertoneet, että heidän suurimmat menestyksensä ovat tapahtuneet juuri silloin, kun he ovat uskaltaneet ottaa pienen askeleen eteenpäin epäonnistumisen jälkeen.

Epäonnistuminen on ovela olento, joka on täynnä ironiaa ja älykkyyttä. Se nauttii siitä että onnistuu kampittamaan jonkun juuri kun menestys on käden ulottuvilla. Mutta entäpä he joilla ei ole aikaa tai kiinnostusta pohtia epäonnistumisiaan löytääkseen niistä viisauden, joka voisi johtaa menestykseen? Missä ja miten he voisivat oppia taidon muuttaa tappio astinkiviksi kohti menestystä? Tämä kirja on kirjoitettu vastaamaan juuri noihin kysymyksiin.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Edwin C. Barnes - sinnikkyys palkitaan

Napoleon Hillin kirja on jaettu kolmeentoista kappaleeseen, joista jokainen on yksittäinen osa rikkaan, henkisesti että materiaalisesti, elämän saavuttamiseksi. Ennen kuin pääsemme tutustumaan ensimmäiseen askeleeseen, saamme lukea muutamia hämmästyttäviä tositarinoita uskon ja ajatuksen voimasta. Näiden esimerkkien kautta Hill auttaa meitä ymmärtämään kuinka ajatukset voidaan muuttaa materiaksi, sinnikkyyden ja palavan halun avulla.

Ensimmäinen tarina kertoo miehestä nimeltä Edwin C. Barnes, jonka unelmana oli työskennellä Thomas Edisonin kumppanina.
Toinen tarina kertoo miehestä, joka eli kultakuumeen aikana ja lähti länteen tavoittelemaan suurempia rikkauksia, joita hän uskoi löytävänsä maan uumenista.
Kolmas tarina kerto Henry Fordista ja V8-moottorin syntyvaiheista, jonka toteuttamiseen insinöörit eivat aluksi uskoneet.

Edwin C. Barnes oli siis päättänyt tehdä kaikkensa päästäkseen Edisonin yhteistyökumppaniksi. Hän ei tuntenut Edisonia eikä hänellä edes ollut rahaa junalippuun matkustaakseen New Jerseyhin, jossa Edisonin laboratorio sijaitsi. Barnes ei antanut näiden asioiden olla esteenä. Hän matkusti jäniksenä tavarajunassa ja sai mahdollisuuden työskennellä pienellä palkalla Edisonin toimistossa. Kuukausia kului, mutta Barnes ei lannistunut vaan suostui tekemään vähäpätöisiä tehtäviään. Mitä enemmän hän ajatteli liikekumppanuuttaan Edisonin kanssa, sitä enemmän vahvistui hänen tahtonsa. Kun on vastaanottavainen jollekin asialle, se ilmestyy eteemme kuin itsestään. Edison oli kehittänyt laitteen, jota kutsuttiin sanelukoneeksi. Koska kukaan palkatuista myyjistä ei uskonut laitteeseen eikä halunnut tuhlata aikaa sen myymiseen, ehdotti Barnes että hän voisi myydä laitetta. Ja tästä alkoi menestyksellinen yhteistyö Edisonin kanssa. Barnesin toive toteutui, koska hän tiesi mitä halusi, eikä antanut minkään estää tavoitteeseen pääsyään.

Sinnikkyys palkitaan, ensin on kuitenkin tunnistettava unelmansa. Mitä sinä todella haluat? Miksi luovumme unelmistamme? En voi tietää olisiko unelmani toteutuminen ollut juuri nurkan takana, juuri toteutumaisillaan ennenkuin uskoni loppui.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Voiko menestystä opettaa

Mitä yhteistä on menestyneillä ihmisillä? Heillä, jotka Hillin mukaan ovat löytäneet salaisuuden tai joille se on kerrottu ja jotka ovat osanneet käyttää sitä oikein? Miten menestys tai rikkaus oikeastaan määritellään? Sanotaan, ettei raha tee onnelliseksi, joten pelkästään maallisen mammonan ja rikkauksien tavoittelu ei voi olla päämäärä, jota Hill 25 vuoden ajan tutki. Yksi yhteinen piirre tämän päivän monilla miljonääreillä ja miljardööreillä on, he nimittäin antavat huomattavia määriä rahaa hyväntekeväisyyteen. Näin ovat tehneet mm. Bill Gates, Michael Jackson, Elton John, Donald Trump, menestyneet elokuvatähdet, englantilainen supermarket- ja kuntosalimiljonääri Albert Gubay ja monet muut, todennäköisesti myös monet suomalaiset taloudellisesti menestyneet tai rikkautensa perineet suomalaiset. Näin teki myös Andrew Carnegie.

Napoleon Hill kirjoittaa esipuheessaan näin: 'Ominaista tälle salaisuudelle on, että jokainen joka joskus on saanut tietää siitä ja on käyttänyt sitä, elää jatkossakin menestyksen ympäröimänä.' Opetetaanko salaisuuden reseptiä peruskouluissa, korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa valmistellaan nuoria työelämään? Ei minun tietääkseni. Opetetaan kyllä käytännön aineita ja teorioita, mutta mitä vaadittaisiin, että nuoret saisivat parhaat mahdolliset onnistumisen ja menestymisen ohjeet? Onko opettajilla tietoa siitä kuinka henkilökohtaisia kykyjä ja taitoja voidaan käyttää menestyksekkään elämän luomiseen? Onko opettajilla ja professoreilla valmiuksia rohkaista nuoria uskomaan itseensä? Onko opettajilla ymmärtämystä ja laajakatseisuutta nähdä nuoren potentiaaliset mahdollisuudet kohti menestystä? Ehkä pitääkin kysyä, jääkö opettaja, joka on löytänyt menestyksen salaisuuden, opettajaksi? Haluan ajatella, että sellaisiakin opettajia on, edes sivutoimisia. Liian moni nuori lähtee koulusta tai päättää jatko-opintonsa kädessään todistus, jossa on loistavat arvosanat ja pää täynnä teoriatietoa, mutta silti vain vähän tietoa siitä, keitä he oikeastaan ovat, mitä he todella elämältään haluavat ja mihin kaikkeen he pystyvätkään, jos uskovat itseensä ja unelmiinsa.

'Salaisuus on yhtä arvokas kaikille, jotka ovat sille vastaanottavaisia', kirjoittaa Hill. 'Koulutuksella ei ole mitään merkitystä. Salaisuutta ei voi jakaa mistään hinnasta sellaisen kanssa, joka ei tietoisesti hae sitä. Sitä ei voi antaa eteenpäin, eikä ostaa rahalla, koska se koostuu kahdesta osasta. Toinen osa on jo heillä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan toisenkin osan.'

Eli vaikka joku haluaisi jakaa eteenpäin rikkauden salaisuuden, joko henkisen tai aineellisen rikkauden, eivät kaikki sitä siitä huolimatta ymmärrä. Zen-buddhalainen sanonta kuuluukin: kun oppilas on valmis, ilmestyy opettaja.

'Rikkaudet ovat jokaisen ulottuvilla ja sinusta voi tulla mitä tahansa. Raha, kuuluisuus, arvostus ja onni ovat asioita, joita jokainen joka on vastaanottavainen ja on tehnyt päätöksen saavuttaakseen ne, tulee myös ne saavuttamaan.'
'Sinulla pitäisi olla vastaus tähän, kun olet lukenut kirjan loppuun,
lupaa Napoleon Hill. 'Sen voi löytää ensimmäisestä kappaleesta tai viimeiseltä sivulta.'

Mitä mieltä olet, voisiko menestyksen ja onnen salaisuutta opettaa kouluissa?

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Andrew Carnegie

Napoleon Hillille tarjoutui tilaisuus tutustua aikansa menestyneimpien liikemiesten ja-naisten elämään. Tämän tilaisuuden tarjosi hänelle siis Andrew Carnegie. Mutta kuka tämä amerikkalaisille ehkä päivänselvä henkilö, oikeastaan oli? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen Carnegie Hall ja terästeollisuus. Tarkistan wikipediasta:

"Andrew Carnegie syntyi 25.11.1835 Dunfermlinessä, Skotlannissa ja kuoli 11.8.1919 Lenoxissa Massachusettsissa. Hän oli menestynyt liikemies ja hyväntekeväisyyden harrastaja. Hän rikastui perustamansa Carnegie Steel Company -teräsyrityksen kautta ja lahjoitti myöhemmin suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen perustamalla kirjastoja, kouluja ja yliopistoja. Andrew Carnegie myi omistamansa teräs- ja rautateollisuusyhtiöt J.P.Morganille ja he perustivat United States Steel -yhtiön vuonna 1901.
Carnegie Hall on konserttitalo Manhattanilla, New Yorkissa. Se sijaitsee 57th Streetin ja Seventh Avenuen kulmauksessa. Carnegien vuonna 1890 rakennuttama konserttitalo on yksi merkittävimmistä rakennuksista Yhdysvalloissa, ei ainoastaan rakennuksen kauneuden ja historian, vaan myös sen hienon akustiikan takia."

Hyvä, nyt tiedämme kuka oli mies Napoleon Hillin takana. Carnegie tarjosi Hillille tutkimustyötä, johon kuluisi aikaa parikymmentä vuotta. Hänen tulisi seurata menestyneiden liikemiesten elämää, haastatella heitä ja selvittää kuinka he olivat rikkautensa luoneet. Tämän tehtyään Hillin tulisi testata havaintonsa ja kirjoittaa ohjeet kirjaksi, jotta tätä menestymisen salaisuutta voisivat myös mahdollisimman monet hyödyntää.
En ihmettele, että Napoleon tarttui tilaisuuteen. Carnegie rahoittaisi tutkimuksen, Napoleonin elämän ja hänen matkansa ympäri Amerikkaa. Carnegie ei kertonut Hillille menestymisen salaisuutta, vaikka ilmiselvästi sen itse tiesi, eikä sitä kirjassakaan kerrota suoraan, sillä kuten Hill toteaa, "se toimii tehokkaimmin, jos sen jättää näkyväksi niille, jotka ovat valmiita löytämään sen".

Juuri tuo viimeinen lause sai minut jatkamaan kirjan lukemista innokkaasti. Tuntui kuin lähtisin aarteenetsintään kirjan sivuille. Löytäisinkö minä Salaisuuden?

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kuka oli Napoleon Hill

Amerikkalainen kirjailija Napoleon Hill (s.26.10.1883, k.8.11.1970) oli ensimmäisiä, jotka julkaisivat modernia henkilökohtaisen kasvuun luokiteltavaa kirjallisuuden lajia. Hänen kuuluisin kirjansa 'Think and Grow Rich', on yksi kaikkien aikojen myydympiä kirjoja. Hill tutkii teoksissaan henkiökohtaisten uskomusten voimaa ja niiden vaikutusta menestymiseen. Hänestä tuli Frankl D. Rooseveltin neuvonantaja vuosina 1933-36. "Sen mitä voit kuvitella ja uskoa, voit myös saavuttaa" on yksi Hill'n tunnuslauseista. Kuinka saavutukset lopulta ilmenevät ja mikä on se kaava tai resepti, joka tuo menestyksen keskivertoihmisen ulottuville, on Hillin kirjojen keskeinen sanoma.

Napoleon Hillin virallisen elämäkerran kirjoittajan, Tom Butler-Bowdonin, mukaan Hill syntyi köyhässä yhden huoneen asunnossa Appalachian'issa Pound'in kaupungissa kaakkois-Virginiassa. Hillin äiti kuoli Napoleonin ollessa vasta 9-vuotias ja hänen isänsä meni uusiin naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. 15-vuotiaana Hill aloitti reportterina Wise Countyn pikkukaupungin paikallislehdessä ja käytti reportterina ansaitsemansa rahat lakiopiston sisäänkirjoittautumismaksuun, mutta joutuu myöhemmin keskeyttämään opintonsa rahan puutteessa, kerrotaan hänen elämänkerrassaan.

Käännekohta Napoleon Hillin kirjoittajan uralla tapahtui vuonna 1908 kun hänelle tarjottiin tilaisuutta kirjoittaa lehtiartikkeli kuuluisista miehistä. Hän sopi tapaamisen teollisuusmies Andrew Carnegie'n kanssa, joka oli tuohon aikaan yksi maailman vaikutusvaltaisimmista miehistä. Carnegie uskoi olevan mahdollista määritellä menestys yksinkertaiseen muotoon, ja tämä oli mahdollista kenen tahansa toteuttaa. Hill teki Carnegie'iin vaikutuksen ja tämä tiedusteli olisiko Hill kiinnostunut keräämään tätä tietoa haastattelemalla yli 500 menestynyttä miestä ja naista, joista moni oli miljonäärejä, ja julkaisemaan kirjan jossa paljastettaisiin tämä menestymisen resepti. Kaikki hänen kulunsa maksettaisiin.

Ollaanko tässä nyt Salaisuuksien jäljillä?

torstai 17. kesäkuuta 2010

Vetovoiman laki ja ajatuksen voima

Vetovoimanlaki ja ajatuksen keskittäminen siihen mitä haluaa, terveyttä, rahaa, rakkautta, ovat ikiaikaisia totuuksia vanhoissa kulttuureissa. Meillä länsimaalaisilla on vain ollut niin kiire valloittaa uusia maita, kehittää teollisuutta, pitää kansa kurissa ja nuhteessa, että nämä luonnonlait, joita luonnonvoimiin uskovat esi-isämme kyllä ymmärsivät ja kunnioittivat, unohtuivat. Nyt uusi sukupolvi sujauttaa kiiltävän pienen levyn DVD-laitteeseensa ja katsoo puolen seinän kokoisesta taulutelevisiosta elokuvaa 'Secret' ja innostuu siitä että joku australialainen nainen on onnistunut paljastamaan onnen ja menestyksen salaisuuden ja tämä kaikki on nyt jokaisen ulottuvilla! Eikä ketään enää polteta roviolla sen takia.

Kun elokuva 'Secret' ensin nettielokuvana, sitten DVD:nä ja kirjana levisi maailmalle, toi se nämä vanhat viisaudet monien niidenkin ulottuville, jotka eivät tähän mennessä olleet kiinnostuneet esoteerisistä tieteistä tai näkymättömästä maailmasta ympärillämme. Secret on tehnyt tehtävänsä, tietoisuus on levinnyt, ja nekin jotka näistä asioista ovat jo vuosikymmeniä koulutuksissaan ja seminaareissa puhuneet, ovat saaneet uusia kuulijoita.
Uskon että tässä ajassa on mahdollisuudet uudelle henkiselle tietoisuudelle. Olemme valmiita vastaanottamaan asioita, joita edellisten sukupolvien piti käsitellä salassa, suljettujen ovien takana, piilossa niiltä, joita hallitsi pelko tuntematonta kohtaan.

Napoleon Hill tutki 25 vuoden ajan yli 500 menestynyttä amerikkalaista miestä. Hän sai todeta että näillä liikemiehillä (ja muutamalla naisella) oli useita yhteisiä piirteitä suhtautumisessaan itseensä, menestykseen ja elämäntehtävänsä löytämiseen.

Lähden lukemaan kirjaa kanssanne aivan alusta, haluan löytää kirjan ytimen, unohtamatta kuitenkaan että kirja on kirjoitettu aikana, jolloin naisen tehtävä oli hoitaa koti, tukea miestään ja toivoa että jonain päivänä näiden miesten tyttäret tulisivat menestymään isiensä oppien mukaisesti.

Mitä mieltä olet, onko onnellinen elämä riippuvainen siitä että uskomme ansaitsevamme sen?

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Lukumatka alkaa

Lähde kanssani Napoleon Hillin, vuonna 1938 julkaiseman kirjan "Think and Grow Rich" seurassa lukumatkalle kuvittelemisen ja uskomisen voimalla toteutettujen menestystarinoiden juurille. Haluan ottaa selvää miksi minut ohjattiin tämän kirjan äärelle muutama vuosi sitten. Haluan myös käytännössä testata kirjan oppeja. Onko menestyminen, onnistuminen ja unelmien toteuttaminen todellakin kiinni vain siitä uskommeko nämä asiat todeksi?

Kun muutama vuosikymmen taaksepäin luin Louise Hay'n kirjaa "Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi", se tuntui kovin kepeältä ohjenuoralta omien kasvukipujeni ja ihmissuhdeongelmieni keskellä. Minäkö olisin toistanut peilin edessä päivittäin: "Minä rakastan sinua, olet tärkeä ihminen?" Jotain erikoista voimaa noissa Louisen affirmaatioissa kuitenkin on ollut, koska kirja ja sen opit eivät vuosienkaan kuluessa unohtuneet, vaan vaikeina aikoina nousivat mielen sopukoista lohduttamaan ja rohkaisemaan.
Vai ovatko sittenkin kyseessä jotkut suuremmat voimat, jotka saavat meidät toimimaan kuin automaattiohjauksella tilanteissa, joissa on tehtävä vaikeita valintoja tai jatkettava vain eteenpäin, vaikka mielessä käy ajatus, että helpompi olisi luovuttaa, heittää koko eloonjäämiskamppailu ja ihmisenä kasvaminen sikseen.